FCB Espan suomalaisjohto osti yrityksen itselleen

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomalaisessa mainosmaailmassa kävi nyt päin vastoin kuin tavallisesti viime vuosina. Poikkeavan ratkaisun on teki helsinkiläisen mainostoimisto FCB Espan johto, joka on ostanut amerikkalaiselta pörssiyhtiöltä Interpublicilta mainostoimisto FCB Espan koko liiketoiminnan takaisin Suomeen.
Kaupan jälkeen täysin suomalaisomistukseen siirtyvä mainostoimisto starttaa uudella nimellä ja uuden omistajakolmikon voimin. Joulukuun ensimmäisestä päivästä lähtien FCB Espan nimi on Ezpa. Sen omistavat toimitusjohtaja Jussi Liimatainen, luova johtaja Markku Vierula ja talousjohtaja Teemu Asumaa.

Toimisto perustettiin Suomessa 60 vuotta sitten Kauppamainos –nimisenä.

– Tämä toteutunut kauppa osoittaa omalta osaltaan, että Suomeen kannattaa investoida. Kaikki omistus ei suinkaan valu ulkomaille, Liimatainen toteaa tiedotteessa.

Mainostoimisto Ezpa aikoo jatkaa tiivistä yhteistyötä entisen omistajansa kanssa tulevaisuudessa. Henkilöstö siirtyy vanhoina työntekijöinä ja jatkaa samoissa tehtävissä.  Liimataisen mukaan FCB Espa kehittyi vähitellen Ezpaksi.

– Haluamme kunnioittaa historiaamme, ja samalla kuitenkin tuoda mukaan paljon uutta, joka perustuu suomalaisuuteen ja paikalliseen päättämiseen. Toimiston uusi nimi Ezpa symbolisoi tätä tavoitettamme erinomaisesti, Liimatainen sanoo.

Mainoslauseensa mukaan Ezpa auttaa asiakkaitaan kasvattamaan myyntiään ja muuttamaan brändejään rahaksi. Tuotteikseen Ezpa mainitsee aktivoinnin ja integroinnin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    4. 4

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    10. 10

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    11. Näytä lisää

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää