Suomalaiset ulkoistavat ahkerasti

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomi on pysynyt ulkoistamisen ykkösmaana muihin Pohjoismaihin verrattuna. Accenture on tehnyt Pohjoismaisten yritysten ulkoistamista koskevan tutkimuksen nyt kolmatta kertaa, ja tulos on yhtiön mukaan selvä.
Suomalaiset yritykset ovat kokeneempia ulkoistajia kuin muut Pohjoismaat: täkäläiset yritykset ovat ulkoistaneet pidemmän aikaa, suuremmassa määrin ja solmivat keskimäärin enemmän ulkoistussopimuksia.

80 prosenttia suomalaisyhtiöistä, jotka ulkoistavat tällä hetkellä, ovat ulkoistaneet jo viiden vuoden ajan. Muissa Pohjoismaissa vastaava osuus on 70 prosenttia. Tutkimukseen osallistuneet suomalaisyritykset eivät ole aloittaneet ulkoistamista viimeksi kuluneen kahden vuoden aikana, vaan aiemmin.

Yritykset muissa Pohjoismaissa hakevat kustannustehokuutta, mutta Suomessa valtaosa vastaajista pitää tärkeimpänä sitä, että yritys voi keskittyä omaan ydinliiketoimintaan. Useimmille suomalaisyrityksille merkittävin syy ulkoistamiseen on mahdollisuus saada erikoisosaamista ulkopuolelta. Kustannusten leikkaaminen ei ole niin tärkeä tekijä suomalaisyritysten ulkoistaessa toimintojaan.

Vain hyvin harva ei ulkoista

Accenturen pohjoismaisen ulkoistustutkimuksen mukaan it-sovellusten kehittäminen ja ylläpito sekä it-infrastruktuuri ja logistiikka ovat yleisimpiä ulkoistettuja toimintoja. Eniten kasvua on odotettavissa taloushallinnon, palkanlaskennan ja henkilöstöhallinnon tehtävissä.

Suomalaisyritykset ulkoistavat keskimäärin suuremman osan it-budjetistaan kuin yritykset muissa Pohjoismaissa. Suomessa on tavallista, että jopa 60 prosenttia it-budjetista koskee ulkoistettuja toimintoja. Erittäin harva suomalaisyhtiö ei ulkoista mitään toimintoja.

Suomalaisyhtiöillä on huomattavasti enemmän ulkoistussopimuksia kuin yrityksillä muissa Pohjoismaissa. Yli puolella tutkimukseen osallistuneista suomalaisyrityksistä on yli seitsemän ulkoistussopimusta. Muissa Pohjoismaissa 34 prosentilla vastanneista yrityksistä on yli seitsemän sopimusta, joilla ne ulkoistavat toimintojaan.

Tutkimus osoittaa, että mitä kauemmin yhtiö on ulkoistanut toimintojaan, sitä paremman hyödyn se saavuttaa ulkoistamisesta. Viime vuosien aikana yhä suuremmat ulkoistussopimukset ovat yleistyneet.

Moni kaukoulkoistaa


Seuraavan kolmen vuoden aikana tutkimuksen vastanneet uskovat, että ulkoistaminen laajenee koskemaan myös talous- ja henkilöstöhallintoa. Myös sovellusylläpidon ja it-infrastruktuurin ulkoistaminen jatkuu voimakkaana. Taloushallinnon ulkoistamisen odotetaan tuplaantuvan eli kasvu olisi 17 prosentista 36 prosenttiin kolmen seuraavan vuoden aikana.

Lähes 40 prosenttia ulkoistavista suomalaisyrityksistä käyttää myös kaukoulkoistuspalveluita. Yleisimmin kaukoulkoistus koskee sovelluskehitystä ja ylläpitoa, tuotekehitystä sekä logistiikkaa. Suurin osa suomalaisyhtiöistä, jotka kaukoulkoistavat, pitävät suurimpana hyötynä edullista kustannustasoa.

Accenturen Pohjoismaiseen ulkoistustutkimukseen osallistui 644 suurten yhtiöiden ja julkisen alan organisaatioiden johtajaa Suomesta, Tanskasta, Norjasta ja Ruotsista. Tutkimuksen toteutti Accenture ja yhtiön toimeksiannosta ACNielsen haastatteli myös laajaa joukkoa it-, talous- ja henkilöstöjohtoa. Tutkimus on tehty loka-marraskuussa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    2. 2

      ”Kun ajatellaan tavallista palkansaajaa, talouskasvu ei ole vielä juuri näkynyt arjessa”

    3. 3

      Tiesitkö tämän nousukaudesta ja sairastelusta? ”Ilmiö näkyy selvästi”

    4. 4

      HS: Uberin Suomen-johtajan omaisuutta saatetaan takavarikoida

    5. 5

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    6. 6

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    7. 7

      Valtava määrä kultaa myytiin yhdessä minuutissa – ”pulskasormisen muppetin tunnusmerkit”

    8. 8

      ”Hinnat ja vuokrat ovat nousseet, palkat eivät” – palvelualat vaativat lisää rahaa

    9. 9

      Lainakattoa ei kiristetä toistaiseksi – Fiva seuraa tilannetta tarkasti

    10. 10

      Google on saamassa jättisakot EU:lta – päätös mahdollisesti tänään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    2. 2

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    3. 3

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    4. 4

      Valtava määrä kultaa myytiin yhdessä minuutissa – ”pulskasormisen muppetin tunnusmerkit”

    5. 5

      Tiesitkö tämän nousukaudesta ja sairastelusta? ”Ilmiö näkyy selvästi”

    6. 6

      Suomen kaasuverkko otti askeleen kauemmas Venäjästä – ”muutos on historiallinen”

    7. 7

      ”Hinnat ja vuokrat ovat nousseet, palkat eivät” – palvelualat vaativat lisää rahaa

    8. 8

      Dollari syöksähti äkkiä alas

    9. 9

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    10. 10

      Google uhkaa saada historiallisen suuret sakot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää