Kolumni: Mediasuunnittelu murroksessa

Julkaistu: , Päivitetty:

Mediatoimistojen osa markkinointiviestinnän alalla on kautta alan historian ollut varsin tuulinen. Suurin muutoksista oli luonnollisesti se, kun mainonnan suunnittelu ja mediasuunnittelu erottautuivat omiksi liiketoiminnoiksi. Tämä työnjako on sopinut molemmille ammattiryhmille viime vuosiin saakka hyvin.
Tilanne on kuitenkin muuttumassa nopeasti. Mediakenttä monimutkaistuu häkellyttävää vauhtia: uusia aikakauslehtiä on perustettu kahtena viime vuonna noin 60. Ensi syksynä tavallisimmallakin tossunkuluttajalla on reilu kaksinumeroinen valikoima tv-kanavia, kun vielä yhdeksän vuotta sitten niitä oli tasan kolme. Ennen "uusiksi medioiksi" nimetyt kanavat kasvavat vielä tätäkin hurjempaa vauhtia. Eikä vain kanavien määrä lisäänny, vaan myös niiden käyttötavat ja kuluttajien aktiivisuus median käyttäjinä.

Markkinointiviestinnän suunnittelulle mediakentän ja kuluttajien käyttäytymisen muutokset ovat tuoneet uusia haasteita. Printin ja television merkitys kanavina tuskin tulee lyhyellä tai edes keskipitkällä välillä ainakaan vähenemään, mutta yhä enemmän kuluttajia kiinnostavia asioita tapahtuu myös näiden valtamedioiden ulkopuolella. Mutta se välineistä.

Kuluttajia kiinnostavan sisällön luomisen ohella suurin kysymys on se, minkälaiseksi näiden eri medioiden keskinäinen rooli tulee muodostumaan: Mainostetaanko "massamediassa" markkinoitavaa tuotetta vai jotakin toista markkinointiviestiketjun osaa? Ja miten tämä vaikuttaa varsinaiseen markkinointiviestinnän sisällön suunnitteluprosessiin, ja miten mediasuunnittelu voidaan ottaa tarpeeksi ajoissa siihen mukaan.

Nämä ovat päivittäin vastaantulevia, arkipäiväisiä kysymyksiä. Ja yhä useammin kysytään, pitäisikö mediastrategian suunnittelun jälleen olla osa mainostoimiston leiviskää.

Viime viikon lopulla Advertising Agen haastattelema Ogilvy & Matherin johtaja Shelly Lazarus heitti lisää vettä myllyyn sanoessaan, että mediasuunnittelun tulee tapahtua lähempänä sisällönsuunnittelua. Kommentti on mielenkiintoinen vähintäänkin siksi, että Ogilvy kuuluu mainostoimistojen holding-yhtiöistä ehkä vahvimmin mainos- ja mediatoimistojen disintegraatiokehitystä ajaneeseen WPP:hin.

Lähikuukaudet ja -vuodet tulevat olemaan mielenkiintoista aikaa tässä suhteessa. Jääkö Naked/Happi/Toinen-malli välivaiheeksi mediatoimistokehityksessä, tuleeko mediatoimistoista puhtaita ostofunktioita ja, ennen kaikkea, palaako mediasuunnittelu takaisin mainostoimistoihin?

  • Alex Nieminen

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    2. 2

      ”Kun ajatellaan tavallista palkansaajaa, talouskasvu ei ole vielä juuri näkynyt arjessa”

    3. 3

      Tiesitkö tämän nousukaudesta ja sairastelusta? ”Ilmiö näkyy selvästi”

    4. 4

      HS: Uberin Suomen-johtajan omaisuutta saatetaan takavarikoida

    5. 5

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    6. 6

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    7. 7

      Valtava määrä kultaa myytiin yhdessä minuutissa – ”pulskasormisen muppetin tunnusmerkit”

    8. 8

      ”Hinnat ja vuokrat ovat nousseet, palkat eivät” – palvelualat vaativat lisää rahaa

    9. 9

      Lainakattoa ei kiristetä toistaiseksi – Fiva seuraa tilannetta tarkasti

    10. 10

      Google on saamassa jättisakot EU:lta – päätös mahdollisesti tänään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    2. 2

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    3. 3

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    4. 4

      Valtava määrä kultaa myytiin yhdessä minuutissa – ”pulskasormisen muppetin tunnusmerkit”

    5. 5

      Tiesitkö tämän nousukaudesta ja sairastelusta? ”Ilmiö näkyy selvästi”

    6. 6

      Suomen kaasuverkko otti askeleen kauemmas Venäjästä – ”muutos on historiallinen”

    7. 7

      ”Hinnat ja vuokrat ovat nousseet, palkat eivät” – palvelualat vaativat lisää rahaa

    8. 8

      Dollari syöksähti äkkiä alas

    9. 9

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    10. 10

      Google uhkaa saada historiallisen suuret sakot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää