Suomi sai huippuviran EU:sta

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomen Akatemian tutkimusjohtaja Anneli Pauli, 51 on nimitetty tänään EU:n yhteisen tutkimuskeskuksen JRC:n varapääjohtajaksi Brysseliin.


– Emme ole vielä sopineet työnjaosta pääjohtaja Roland Schenkelin kanssa. Hän on itse ydinfyysikko ja minulla on ympäristö-mikrobiekologitausta, joten tämä antaa varmaan vinkkiä, kertoo Anneli Pauli.

Pari tuhatta virkamiestä työllistävän tutkimuskeskuksen pääpaikka sijaitsee Brysselissä, mutta sen varsinaiset tutkimuslaitokset ovat Karlsruhessa Saksassa, Isprassa Italiassa, Sevillassa Espanjassa, Gentissä Belgiassa ja Pettenissä Hollannissa.

Tutkimuskeskus toimii asiantuntijana EU:n poliittisessa päätöksenteossa. Se tutkii muun muassa ilmaston muutosta, geneettisesti muunneltuja organismeja, ydinvoiman turvallisuutta, elintarviketurvallisuutta, veden laatua ja kestävää energiataloutta.

Harva EU-kansalainen kuitenkaan tietää mitään sen toiminnasta.

– Kun EU:lla on yhteinen tutkimuslaitos, haluaisin, että se olisi hyödyllinen EU:n jsäenmaille sekä tunnettu ja tunnistettu laadukas tutkimuskeskus kautta maailman, sanoo Pauli.

Vaikka Pauli on koulutukseltaan maa- ja metsätaloustieteiden tohtori, hän määrittelee itsensä kuitenkin ympäristösuuntatuneeksi biologiksi.
Hän opiskeli aikoinaan Viikissä limnologiaa ja mikrobiekologiaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Historiallinen pelastusoperaatio: Italia pelastaa ongelmapankkinsa 17 miljardin euron tuilla

    2. 2

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    3. 3

      Aktivistisijoittajan rahasto osti Nestlén osakkeita yli 3 miljardilla eurolla

    4. 4

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    5. 5

      Poisto kaupparekisteristä uhkaa noin 950 yritystä – aikaa lokakuun alkuun

    6. 6

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    7. 7

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    8. 8

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    9. 9

      Yle etsii uutta päätoimittajaa: Nämä ovat vaatimukset – liksa huidellee ainakin 13 000 eurossa / kuukausi

    10. 10

      Asiantuntija: Eurooppa voi ottaa oppia Japanin menetetyistä vuosikymmenistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Yle etsii uutta päätoimittajaa: Nämä ovat vaatimukset – liksa huidellee ainakin 13 000 eurossa / kuukausi

    3. 3

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    8. 8

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    9. 9

      Historiallinen pelastusoperaatio: Italia pelastaa ongelmapankkinsa 17 miljardin euron tuilla

    10. 10

      Danske Bankin hallitus hyväksyi suunnitelman: Suomen tytärpankista tulossa sivuliike

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    10. 10

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    11. Näytä lisää