Suomi ponnistaa Piilaaksossa

Piilaakson Pekka Pärnänen uskoo internetin uuteen tulemiseen mobiilipalveluina. Mobiilipalveluissa touhuavat nykyisin kaikki riskirahoittajista suuriin tietotekniikkajättiläisiin ja start-up-firmoihin saakka. Pärnänen kertoo, että mobiilinetistä odotetaan suurta rahasampoa.
– Internetin uusi vaihe tulee kovaa vauhtia, sanoo Finpron Silicon Valleyn johtaja Pekka Pärnänen. Pärnäsen mukaan internet kehittyy nyt siihen suuntaan, että kännyköihin tulee palveluja.

– Ei tietokoneohjelmat vaan mobiilipalvelut, tiivistää Pärnänen.

Tämänkertaisessa internetin pitkässä loikassa, jota asiantuntijat kutsuvat nimellä Web 2.0, on kyse ohjelmistoista palveluina, joita edustaa esimerkiksi Google.

Pärnäsen mukaan matkapuhelin voi edistää netin kautta tapahtuvaa kaveriverkottumista. Kännykästä saattaa tulla uudenaikainen maitolava, jonne nuoret kokoontuvat.

Pärnäsen näkemyksen mukaan suomalaiset yritykset menettivät ensimmäisen internetin tarjoamat liiketoimintamahdollisuudet vuosina 1998-2000, mutta nyt on revanssin vuoro, kun netti tulee puhelimiin.

– Suomen on tehtävä kaikki mahdollinen, jotta pääsisimme kehittämään mobiiliratkaisuja Web 2.0 -sovelluksille. Missään muualla ei ole niin kokeneita kännykkäkoodin kirjoittajia kuin Suomessa.

Finpro, Sitra, Suomen Akatemia, Tekes ja VTT avaavat tammikuussa Piilaaksoon FinNode-innovaatiokeskuksen Santa Claran kaupunkiin.

Lähtöpaukkuna FinNode järjestää Web-2-Mobile-kilpailun, joka etsii tulevaisuuden mobiilipalveluja.

FinNoden yhteistyökumppani monien muiden tahojen lisäksi on tietotekniikan Red Herring -lehti. Kilpailu on avoin kaikille yrittäjille ja yrityksille, mutta käytännössä osallistujia odotetaan pääasiassa Suomen ja Kalifornian start-up-yrityksistä.

– Suomen on syytä pärjätä kilpailussa jo senkin vuoksi, että kännykkä keksittiin Suomessa, sanoo Pärnänen.  

Pärnäsen mukaan Silicon Valley ei ole menettänyt asemaansa maailman johtavana tietotekniikan keskittymänä.

– Terävin kärki on edelleen Silicon Valleyssa. Yhdysvaltojen kaikesta riskirahoituspääomasta 40 prosenttia putoaa Piilaaksoon.

Hän ei usko, että kiinalaiset ja intialaiset menisivät innovoinnissa Silicon Valleyn ohitse vielä "hyvin hyvin pitkään aikaan jos koskaan".

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    3. 3

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    4. 4

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    5. 5

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    6. 6

      Tankkaatko bensaa vai dieseliä? Nyt repesi hintaero pumpuilla

    7. 7

      OP:n Karhinen: ”Meillä on ihan aidosti nousukausi”

    8. 8

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    9. 9

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    10. 10

      United Airlinesin uusi, hunajaisempi ote: taivuttelee matkustajia suurilla summilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    3. 3

      Postissa ulosmarssi – liki miljoona kirjelähetystä voi viivästyä

    4. 4

      Talousvaliokunta hyväksyi esityksen hallintarekisteristä

    5. 5

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    6. 6

      Näin paljon uusi kunnanvaltuutettu tienaa

    7. 7

      Nokia kiitää pörssissä – tulos yllätti osakemarkkinat

    8. 8

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    9. 9

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    10. 10

      Nokian tulos heikkeni hieman – ”kartutimme tilauksia hyvin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    5. 5

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää