Komissaari uskoo Eurooppaan teknologiakilvassa

Komissaari Viviane Reding EU:n mahdollisuuksiin globaalissa teknologiakilpailussa, etenkin jos unioni panostaa riittävästi tieto- ja viestintäteknologian tutkimukseen. EU panostaa alan tutkimuksen vajaa kymmenen miljardia euroa seuraavan seitsemän vuoden aikana.
– Olen vakuuttunut, että Eurooppa on hyvissä asemissa ratsastamaan seuraavalla innovaatioiden aallolla, EU:n tietoyhteiskunta- ja media-asioista vastaava Viviane Reding sanoi tiistaina Helsingissä IST 2006 -tietoteknologiatapahtumassa.

Luxemburgilaisella komissaarilla on syytä optimismiin, sillä tieto- ja viestintäteknologian tutkimus on EU-komission mukaan saamassa leijonanosan unionin tutkimusrahoista.

Joulukuussa lopullisesti hyväksyttävässä EU:n tutkimuksen seitsemännessä puiteohjelmassa jaetaan rahaa eri tutkimusaloille kaikkiaan 32,4 miljardia euroa. Seitsenvuotinen puiteohjelma - jonka osuus EU:n koko budjetista on noin 18 prosenttia - kattaa vuodet 2007-13.

Tieto- ja viestintäteknologian tutkimus on saamassa kaikista tutkimusaloista selvästi suurimman rahapotin, sillä unioni panostaa kännyköiden, internetin ja muiden alan härveleiden tutkimukseen seitsemän vuoden aikana peräti 9,1 miljardia euroa.

Toiseksi eniten tutkimusaloista on saamassa terveysala, jonka tutkimukseen panostetaan hieman yli kuusi miljardia. Seuraavaksi eniten tuetaan liikennealan ja nanoteknologian tutkimusta.

Humanistiset ja yhteiskuntatieteet joutuvat EU:n rahanjaossa tyytymään rippeisiin, sillä ne saavat seitsemän vuoden aikana vain 610 miljoonaa euroa.

Suomi näyttää tietä

Redingin mukaan tutkimuksen uuden puiteohjelman myötä Eurooppa kuroo kiinni pahimpien kilpailijoidensa etumatkaa tieto- ja viestintäteknologian tutkimusrahoituksessa.

Syytä lisäpanostuksiin onkin, sillä Kiinan ja etenkin Intian tietotekniikka-alat ovat vahvassa kasvussa eikä Yhdysvaltojen teknologiamahtikaan näytä heikkenemisen merkkejä.

- Kiinan ja Intian yliopistot tuottavat vuosittain 1,2 miljoonaa tiedemiestä ja insinööriä, mikä on saman verran kuin EU:n, Yhdysvaltain ja Japanin luku yhteensä ja kolme kertaa enemmän kuin kymmenen vuotta sitten, Reding varoitti.

Reding kehotti muita EU-maita ottamaan koulutuksen, tutkimuksen ja markkinoiden vapauttamisen suhteen mallia IST 2006 -kokouksen isäntämaasta Suomesta.

- Suomi roolimalli koulutuksessa ja tutkimuksessa. Uusi aika on alkanut Suomessa, ja se näyttää meille tietä, Reding hehkutti tiedotustilaisuudessaan ja nosti esille myös Suomen ennätyksellisen laajakaistayhteyksien levinneisyyden.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    2. 2

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Lehti: Komissio haluaa euron käyttöön kaikissa EU-maissa

    5. 5

      Tablettitutkimuksen tehnyt Biohit harppasi pörssissä

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Tällaisia ovat rasittavimmat työkaverit

    8. 8

      Kreikka-kanta muotoiltiin kiireessä – Orpo kiistää arvostelun

    9. 9

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    10. 10

      Ruotsin valtiovarainministeri: Nordean lähtö ei veisi valtiolta juurikaan verotuloja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    2. 2

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    5. 5

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Ekonomisti povaa ”kasvuhumausta”: talouden jarrusta voi tulla vauhtipyörä

    8. 8

      Vie vapaa-ajan, palkintona yleensä palkannousu: Diplomi-insinööriksi etänä 1,5 vuodessa

    9. 9

      Näkökulma: Kreikan piina pahenee taas – pelastavatko vain silmänkääntö­temput?

    10. 10

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      Ilmainen porno palaa televisioon

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    11. Näytä lisää