Suomen naiset ovat maailman kolmanneksi tasa-arvoisimpia

Julkaistu:

Pohjoismaat sijoittuvat kärkeen World Economic Forumin sukupuolten tasa-arvoa käsittelevässä raportissa. Suomi on kolmas Ruotsin ja Norjan jälkeen.


Eurooppalaismaista esimerkiksi Ranska löytyy vasta 70. sijalta 115 maan joukosta, ja Italia on niinkin heikolla tilalla kuin 77:s.

Yksikään maa ei ole sveitsiläisen WEF-säätiön mukaan kuitenkaan täysin pystynyt kuromaan umpeen sukupuolten välistä kuilua.

Pohjoismaissakin tämä on onnistunut vasta 80-prosenttisesti. Hiukan yllättäen Suomessa eniten korjattavaa olisi koulutuksen tasa-arvoistamisessa.

WEF huomauttaa, että Pohjoismaat ovat vahvoilla myös WEF:n julkaisemassa kilpailukykyraportissa.
Ruotsi on ainoa maa, jossa on yhtä paljon mies- ja naisministereitä sekä -parlamentaarikkoja.

Muissa Pohjoismaissa naisten osuus näistä poliittisista paikoista on ainakin kolmasosa.

Viidentenä olevan Saksan ongelma on sukupuolten välinen suuri palkkakuilu. Työelämän epätasa-arvoisuus vetää samoin Italian ja Ranskan sijoituksia taaksepäin.

Venäjän 49. tilaa WEF kommentoi huomauttamalla, etteivät naiset ole yltäneet yhdellekään ministeripostille Venäjällä, ja parlamentaarikoista vain noin kymmenen prosenttia on siellä naisia.

Myös USA:ssa ongelmana ovat naisten poliittiset mahdollisuudet, joissa Yhdysvallat on vasta 66. maa 115:n joukossa.

Turkki, EU:n ehdokasmaa, pitää tasa-arvoisuusrankingissa miltei perää 105. sijalla.
Arabimaista parhaimmalle sijoitukselle yltää Kuwait 86:ntena.

Pohjoismaat kärjessä sukupuolten tasa-arvossa

  • 1. Ruotsi
  • 2. Norja
  • 3. Suomi
  • 4. Islanti
  • 5. Saksa
  • 8. Tanska
  • 9. Britannia
  • 11. Espanja
  • 12. Hollanti
  • 22. USA
  • 25. Sveitsi
  • 28. Viro
  • 44. Puola
  • 49. Venäjä
  • 55. Unkari
  • 63. Kiina
  • 70. Ranska
  • 115. Jemen

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Palkansaajien reaaliansiot laskivat alkuvuonna – ”Kiky toimii!”

    2. 2

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    3. 3

      Lomarahojen leikkaus kiukuttaa työntekijöitä: ”Ihmisiä ahdistetaan nyt joka taholta”

    4. 4

      Asuntokaupoilla ”13 ensimmäistä sekuntia ratkaisee – ainakin itse miettisin, mikä täällä mättää”

    5. 5

      Joka kolmas nuori asuntovelkainen ei tiedä oman lainansa keskeistä lukua

    6. 6

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    7. 7

      Saksalaisoikeus päätti: Sony saattaa sittenkin loukata suomalaisen SSH:n patenttia

    8. 8

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    9. 9

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    10. 10

      Kiky riisti sairaanhoitajalta vuoden kohokohdan – ”Voisinko viedä lapsen Sipilän portille ja selittää...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    2. 2

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    3. 3

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    4. 4

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    5. 5

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    6. 6

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    7. 7

      Asuntokaupoilla ”13 ensimmäistä sekuntia ratkaisee – ainakin itse miettisin, mikä täällä mättää”

    8. 8

      Lomarahojen leikkaus kiukuttaa työntekijöitä: ”Ihmisiä ahdistetaan nyt joka taholta”

    9. 9

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    10. 10

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    3. 3

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    6. 6

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    10. 10

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    11. Näytä lisää