Gatesit ja Buffet lahjoittajien kärkijoukkoa

Amerikkalaisten superrikkaiden lahjoitukset hyväntekeväisyyteen paisuvat. Viiden vuoden aikana kaksikymmentä suurinta lahjoittajaa ovat antaneet hyväntekeväisyyteen yhteensä 60 miljardia dollaria.


Yhdysvaltalaisten yritysjohtajien, liikemiesten ja taiteilijoiden lahjoitukset listasi talouslehti Business Week.

Lehti kuvailee kuluneen vuoden lahjoituksia laatusanalla suunnaton. Esimerkiksi Warren Buffett lahjoittaa 31 miljardia dollaria itseään himpun äveriäämmän Bill Gatesin säätiölle. Bill Clintonin masinoima varainkeruutapahtuma puolestaan keräsi kolmessa päivässä 7,3 miljardia dollaria. Clintonin järjestö rahoittaa köyhyyden ja ilmastonmuutoksen vastaista työtä.

Buffettin ja Gatesin pariskunnan jälkeen kolmanneksi eniten rahaa hyväntekeväisyydelle on lahjoittanut George Soros.

Keskeisimpiä kohteita ovat malaria- ja hiv-rokotteiden kehittäminen sekä köyhyyttä vastaan työskentelevät ohjelmat.

Suurimpia lahjoittajia ovat teknologia-alalla rikastuneet yritysjohtajat: Gatesin lisäksi muun muassa eBayn perustaja Pierre Omidyar, Dellin hallituksen puheenjohtaja Michael Dell ja niin ikään eBayta johtanut Jeff Skoll.

Lehden vuosittaisen listauksen kärkeen nousi kaksi uutta nimeä: aiemmin Golden West Financial -yhtiötä johtaneet Herbert ja Marion Sandler sekä liikemies Bernard Osher, joka on Marion Sandlerin veli. Perhe myi yhtiönsä Wachovia-yhtiölle viime keväänä.

Lehden listalle ylsi lahjoittamalla hyväntekeväisyyteen 157 miljoonaa dollaria. Listalla on 50 suurinta lahjoittajaa.

Uudet suurlahjoittajat ovat ansainneet rahansa muun muassa hedge-rahastoilla ja energia-alalla.

Lahjoitukset sairauksien tutkimukseen saavat usein kimmokkeen läheisen sairastumisesta.

Yliopistot puolestaan saivat lahjoituksia entisiltä stipendiopiskelijoiltaan. Oklahoman osavaltion yliopisto esimerkiksi sai 165 miljoonan dollaria T. Boone Pickensiltä, jolle yliopisto antoi vuosikymmeniä sitten koripallostipendin. Nyt Pickens johtaa BP Capital Management -hedge-rahastoyhtiötä.

Star Wars -elokuvista tunnettu George Lucas puolestaan lahjoitti opinahjolleen Eteläisen Kalifornian yliopiston elokuvataiteiden laitokselle 175 miljoonaa dollaria.

Viihteen ja musiikin tähdistä anteliaimpia ovat Business Weekin mukaan Jon Bon Jovi, Angelina Jolie ja Brad Pitt, Madonna, George Clooney, Sandra Bullock, Paul Newman, Bill Cosby sekä Bono.

Esimerkiksi Jon Bon Jovi lahjoitti tänä vuonna miljoona dollaria asuntojen rakentamiseen Louisianan hurrikaanialueelle. Hurrikaanituhojen korjaaminen on myös lähellä George Clooneyn sydäntä. Clooney tukee myös Darfurin pakolaisten avustustyötä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    2. 2

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    3. 3

      Lehti: Komissio haluaa euron käyttöön kaikissa EU-maissa

    4. 4

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    5. 5

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Telia ostaa verkko- ja pilvipalveluita tarjoavan Nebulan

    9. 9

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    10. 10

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    2. 2

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    5. 5

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Ekonomisti povaa ”kasvuhumausta”: talouden jarrusta voi tulla vauhtipyörä

    8. 8

      Vie vapaa-ajan, palkintona yleensä palkannousu: Diplomi-insinööriksi etänä 1,5 vuodessa

    9. 9

      Näkökulma: Kreikan piina pahenee taas – pelastavatko vain silmänkääntö­temput?

    10. 10

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      Ilmainen porno palaa televisioon

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    11. Näytä lisää