Nörtti pelastaa kiintolevynsä likaisilla sukilla

Ibas julkisti kansainvälisen Top10-listan merkittävimmistä tieto-onnettomuuksista tänä vuonna. Mukaan mahtuu muun muassa helikopterista pudotettu sylikone ja kymmenen kertaa alustettu kiintolevy, joiden tiedot saatiin palautettua.
Ibas kuuluu Kroll Ontrack -konserniin, joka on tietojen palautukseen liittyvien palvelujen ja tuotteiden toimittaja.

Heidän listansa on koottu kyselyhaastatteluna konsernin tietojen palautusasiantuntijoilta. Asiakas on kaikissa listatuissa tapauksissa saanut tietonsa takaisin, Ibas mainostaa.

Vuoden merkittävimmäksi tieto-onnettomuudeksi yhtiö nimitti likaisten sukkien casen. Asiakas oli toimittanut kiintolevynsä Krollille likaisessa sukkaparissa, mikä ei suojannut levyä riittävästi. Syntyneet lisävahingot tekivät tietojen palauttamisen normaalia haasteellisemmaksi. Kaikki tiedot kuitenkin palautettiin, ja seuraavalla kerralla asiakas käyttää kuplamuovia.

Onnettomuuksien kärkeen mahtuivat myös ravintorasvalla tietokonettaan hitsanneet professorin tapaus ja autojen alle jääneiden kovalevyjen korjaus.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomessa voi alkaa pyöriä kaljatakseja – ainakin teoriassa

    2. 2

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    3. 3

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    4. 4

      Ministeriö: Alkoholilaki menee uusiksi hovioikeuden Alkotaxi-päätöksen takia

    5. 5

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    6. 6

      Olisiko useampi Siwa tai Valintatalo voinut mennä kaupaksi? ”Kykeneviä ostajia ei ollut”

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Kommentti: Ranskan vaalien jälkeen tilanne ei ole mitenkään business as usual

    9. 9

      Helsingin pörssiin tungosta: taas uusi yhtiö listautumassa

    10. 10

      ”Ääritunnelmat” vaihtuivat helpotukseen – pitkät korot voivat nousta ja euro vahvistua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    3. 3

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    4. 4

      Ministeriö: Alkoholilaki menee uusiksi hovioikeuden Alkotaxi-päätöksen takia

    5. 5

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    6. 6

      Hovioikeus: Mietojen alkoholijuomien kotiinkuljetusta ei voinut kieltää

    7. 7

      Pelot helpottivat – kulta halpeni vauhdilla

    8. 8

      Pääekonomisti: Ranskan päätöksillä paljon väliä suomalaisille

    9. 9

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    10. 10

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pankkia vaihtamalla voi säästää yli tuhat euroa vuodessa

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    4. 4

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    5. 5

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    9. 9

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    10. 10

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    11. Näytä lisää