RAY: Nettipokeri ei voi levitä vapaasti

Raha-automaattiyhdystyksen mielestä julkisuudessa esiintyvä kuva nettipokerin muodikkuudesta on osittain väärä. RAY pitää kiinni yksinoikeudestaan raha-automaattien ja ravintolapelien järjestämiseen.
RAY:n mukaan nettipokerin tarjoajat ovat siirtäneet toimintansa maihin, jotka sallivat omien verotuksellisten tai muiden syiden takia pelien tarjoamisen muihin maihin.

- EU:n jäsenmaat haluavat itse säädellä unionin alueella tapahtuvaa pelitoimintaa. Saksa on kieltämässä kaiken netissä harjoitettavan pelitoiminnan sekä omilta että ulkomaisilta yhtiöiltä. Yhdysvallat kieltää maksujen välittämisen pelaajien ja nettifirmojen välillä ja siten rajoittaa ulkomaisten peliyhtiöiden toimintaa, RAY:n hallituksen puheenjohtaja Jukka Vihriälä (kesk.) muistuttaa tiedotteessa.

Toisessa ääripäässä on RAY:n mielestä Englanti, joka suosii rahapelien mahdollisimman avointa kilpailua. Myös Ruotsi näyttää harkitsevan uutta, ehkä nykyistä vapaampaa suhtautumista nettipelaamiseen, mutta Ruotsissa ei ole tehty päätöksiä.

Suomalaiset peliyhteisöt RAY, Veikkaus tai Fintoto eivät ole tehneet aloitetta nettipokerin tarjoamisesta. Luontevimmin peli kuuluisi RAY:lle, joka jo nyt tarjoaa kasinopelejä ja pokeria kasinolla.

- Nettipokeri on aiheuttanut maailmalla merkittäviä sosiaalisia ja taloudellisia ongelmia. Nyt jo melkein puolet ruotsalaiseen pelaamisongelmista kärsivien auttavaan puhelimeen soittavista on pelannut nettipokeria. Sitä pelanneiden osuus kasvaa jo Suomenkin peliongelmaisten puhelinpalvelussa Peluurissa, Vihriälä sanoo.

RAY:llä on yksinoikeus raha-automaattien ja ravintolakasinopelien järjestämiseen maassamme.  RAY:n mukaan yksinoikeus on vahvistettu esimerkiksi EY-tuomioistuimen päätöksellä vuonna 1999.

- Olisi erittäin lyhytnäköistä lähteä kilpailemaan nettimarkkinoille ja luopua yksinoikeuteen perustuvan pelitoiminnan johdonmukaisesta toteuttamisesta. RAY:ssä mietitään parhaillaan rahapelitoiminnan tulevaisuutta ja strategiaa. Jos RAY päättää käyttää nettiä jollain uudella tavalla, se on tehtävä vastuullisesti eikä äkkirikastumisen huumassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    7. 7

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    8. 8

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    9. 9

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    10. 10

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    4. 4

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    7. 7

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    8. 8

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    9. 9

      Euroja on enemmän kuin ikinä – jos summa olisi Suomella, valtion rahoitus olisi turvattu vuosisadoiksi

    10. 10

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää