Paukkupakkaset Benefonin seudulla

Julkaistu:

Paikannuslaitteiden valmistukseen keskittyneen Benefonin tappio syveni alkuvuonna. Yhtiö teki tammi-syyskuussa tappiota liikevaihtonsa verran. Benefon uskoo navigointilaitteiden markkinoiden pysyvän yhä hyvällä tasolla.


Benefon rakentaa tulevaisuutensa paljossa uuden uuden Twig Discovery-puhelinpaikannuslaitteen varaan. Laite tuli markkinoille lokakuussa.

Benefonin mukaan laitteiden toimituksiin viimeisellä neljänneksellä liittyy kuitenkin vielä epävarmuutta. Tämän vuoksi arviota loka-joulukuun ja myös koko vuoden tuloksesta ei voida esittää. Yhtiö odottaa kuitenkin, että koko vuoden liikevaihto ylittää viime vuoden liikevaihdon, joka oli 7,6 miljoonaa euroa.

Benefonin liikevaihto putosi 3,9 miljoonaan euroon viime vuoden 5,8 miljoonasta eurosta. Liiketappio kasvoi 3,8 miljoonaan euroon 2,3 miljoonasta eurosta.

Tulos ennen veroja oli tappiolla 3,9 miljoonaa euroa. Viime vuoden tammi-syyskuussa tappiota kertyi 1,9 miljoonaa euroa.

Heinä-syyskuussa liikevaihto kutistui 0,6 miljoonaan euroon viime vuoden vastaavan ajan 2,1 miljoonasta eurosta. Liiketappio kasvoi kolmannella neljänneksellä 1,7 miljoonaan euroon 1,3 miljoonasta eurosta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    2. 2

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    3. 3

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    4. 4

      Yhdysvaltain talous yllätti iloisesti

    5. 5

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    6. 6

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    7. 7

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    8. 8

      Tuoreet vaalikyselyt nakertavat puntaa – ”Saatamme olla ongelma­vyöhykkeellä”

    9. 9

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    10. 10

      Avolava-autojen omistajat syyttävät General Motorsia päästöhuijauksesta – osake lähti laskuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    4. 4

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    7. 7

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    8. 8

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    9. 9

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    10. 10

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    5. 5

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    10. 10

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    11. Näytä lisää