Turku avaa glögiterassit

Julkaistu: , Päivitetty:

Joulukaupunki Turku avaa lauantaina anniskeluoikeuksin varustettuja glögiterasseja. Ensimmäisenä vuonna terasseja avautuu kuusi, joihin kaikkiin joulupukilta on pääsy kielletty.
Glögiterasseista avautuu Yliopistonkadun joulukadulle kolme, Yksi Hamburger Börsin takapihalle, yksi Hansakortteliin Aschanin kahvilan yhteyteen ja yksi Vanhan Suurtorin joulumarkkinoiden oheen ravintola Teinin pihalle.

– Enemmänkin olisi ollut kiinnostuneita, mutta näillä lähdemme liikkeelle, sanoo projektikoordinaattori Anu Varis Turun kauppakamarista.

Terassit pyörähtävät käyntiin alle sadalla asiakaspaikalla.

Glögiterassit eivät ole kesäterassien viileämpiä vaihtoehtoja, vaan ideana on panostaa jouluiseen ulkonäköön ja toimintaan. Yliopistonkadulla toimivan Rento barin ravintoloitsija Tom Laaksonen kertoo, että baarin glögiterassi aikoo erottua paikalle erikseen koottavalla glögimökillä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Haluamme herättää kaupunkilaisten huomion. Penkeille tulee lampaantaljat, tulee joulukuusta, kukkasta, lämmittimiä ja tällaista. Yritämme saada terassista hyvin jouluisen. Tarvittaessa saamme myös markiisin, jos sataa vettä tai räntää, kuten täällä usein joulukuussa.

Glögin lisäksi tarjolle tulee kuumaa makkaraa ja muuta purtavaa.

– Emme ole lähteneet mukaan sillä mielellä, että terassi olisi taloudellisesti kannattava ensimmäisenä vuonna. Kyllähän tämä vaatii aikamoista investointia: Joudumme tekemään omat kalusteet ja koristeet sekä palkkaamaan yhden ihmisen.

Jouluisien terassien pystyttäminen ei ole Suomessa aivan yksinkertaista. Anu Variksen mukaan anniskeluluvat onnistuivat lopulta melko kivuttomasti. Työtä teetti lähinnä kaupungin omassa byrokratiassa tarpominen. Muun muassa kadun puhtaanapito on tuottanut yllättävää päänvaivaa.

Terassiyrittäjä taas tasapainoilee alkoholilainsäädännön kanssa. Esimerkiksi joulupukilla on porttikielto glögiterassille, koska lainsäätäjän mukaan se saattaa houkuttaa lapsia.

– Ei missään nimessä, ei mitään sellaista. Me emme halua lähteä kokeilemaan lain rajoja, Laaksonen huudahtaa.

Yrittäjät ovat pohtineet myös porukalla, mitä jouluiset glögiterassit voisivat käytännössä olla. Ravintola Teinin glögiterassilla voi seurata ulkoilmateatteria vilttien alla hytisten. Laaksonen on hakenut mallia omalle terassilleen Saksasta.

– Meille tulee erilliset glögimukit Joulukaupungin logolla, joita asiakkaat voivat ostaa mukaan. Tosin nyt näyttää siltä, että ne eivät ehdi ensimmäiseen viikonloppuun. Olen varautunut olemaan lauantaina jo aamulla aikaisin jalkeilla, että jos jotain muuta puuttuu, niin kyllä ne jostain järjestetään.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa pienituloisilta 37 euroa ja antaa hyvätuloisille 400 lisää – näin se tapahtuu

    2. 2

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    3. 3

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    4. 4

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    5. 5

      Pääministeri Sipilä: Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö

    6. 6

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    7. 7

      Metson ralli piti – Afarak kiisi puoli tuntia

    8. 8

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    9. 9

      Kiina harkitsee avautuvansa lisää ulkomaisille sähköauton valmistajille

    10. 10

      Suomessa 3 500 autoa, Ruotsissa 50 000 – tästä syystä kaasuauto ei ole yleistynyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    2. 2

      Pääministeri Sipilä: Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö

    3. 3

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    4. 4

      Suomessa 3 500 autoa, Ruotsissa 50 000 – tästä syystä kaasuauto ei ole yleistynyt

    5. 5

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    6. 6

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa pienituloisilta 37 euroa ja antaa hyvätuloisille 400 lisää – näin se tapahtuu

    7. 7

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    8. 8

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    9. 9

      Fiva huolissaan kotitalouksien veloista – ja yleistyneestä asuntolainamuodosta

    10. 10

      Kaupankäynti Afarak Groupin osakkeella keskeytetty

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      5000 €/kk tienaava Tiina otti eron, osti huonekaluja ja auttoi työtöntä tytärtään – sitten alkoi synkkä kurimus

    3. 3

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    4. 4

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    5. 5

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    6. 6

      Tulot jopa 5000 e/kk, mutta rahat eivät silti riitä – näin hyvätuloinen suistuu köyhyyteen

    7. 7

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    8. 8

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    9. 9

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    10. 10

      Töihin peruskoulupohjalta ja ilman kokemusta, palkka jopa liki 4 000 €/kk – töitä on taas tarjolla

    11. Näytä lisää