Digi-tv laahaa kaapelitalouksissa

Digitaaliseen televisioon on antennitalouksissa siirrytty aikataulun mukaisesti. Sen sijaan kaapelitalouksissa tarvitaan erityistoimenpiteitä digitalisoinnin edistämiseksi, arvioi digitaalisen television seurantaryhmä väliraportissaan.
Kaapelitelevisioyhtiöt ovat aloittaneet laajoja erikoistarjous- ja markkinointikampanjoita digitalisoinnin edistämiseksi. Kaapelitelevisioliitto on aloittanut myös Cable Ready - testauspalvelun, jonka läpäisseet laitteet toimivat varmasti kaapeliverkossa.

Televisioalan toimijoilla on meneillään hankkeita, joilla varmistetaan digisiirtymän onnistuminen. Vielä tänä vuonna päätetään digitaalisen television lähetysverkon täytelähettimien rakentamisesta katvealueille.

Väliraportin mukaan myönnettävillä uusilla ohjelmistoluvilla lisätään digitaalisen television tarjontaa. Myös Ruotsin television SVT:n ohjelmia välitetään uudessa digitaalisessa televisioverkossa.

Helmikuussa 2007 vietetään toimijoiden yhteistä Digiviikkoa. Tällöin kaikki televisiokanavat esittävät digisiirtymään liittyvää ohjelmistoa. Kaapelitelevisioyhtiöillä on omia tapahtumia ja kaupalla erikoistarjouksia.

Liikenne- ja viestintäministeriö on organisoinut Eläköön yhteys -neuvontapalveluverkoston, jonka kautta seniorikansalaisilla on mahdollista saada apua digisovittimen asennukseen ja käyttöön. Projektin ensimmäinen vaihe toteutetaan helmi-maaliskuussa 2007.

Sairaaloiden digisiirtymään haetaan ratkaisua yhdessä Kuntaliiton ja keskeisten televisiotoimijoiden kanssa. Sosiaali- ja terveysministeriötä seurantaryhmä pyytää antamaan ohjeen toimeentulon käyttämisestä digisovittimen hankintaan.

Tv-lähetykset muuttuvat kokonaan digitaalisiksi 31. elokuuta 2007. Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan tietous televisiouudistuksesta on jo varsin hyvä. Kansalaiset tietävät, että Suomessa ollaan siirtymässä digitaalisiin televisiolähetyksiin.

Finnpanelin elokuun lopulla tekemän tutkimuksen mukaan 51 prosenttia suomalaisista tv-talouksista on hankkinut digisovittimen.

Kaapeliverkkoon liitetyistä talouksista 37 prosenttia ja muista talouksista 63 %prosenttiapystyi seuraamaan digitaalisia tv-lähetyksiä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    7. 7

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    8. 8

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    9. 9

      Etla: Tasa-arvo-ongelmat alkavat heti työurien alusta

    10. 10

      Valtiovarainministeriö: Hallitus ei pysty kääntämään velkasuhdetta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    7. 7

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    8. 8

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    9. 9

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää