Kansa jättää tänä aattona jouluostokset väliin

Kaksi kolmannesta suomalaisista ei näe tarvetta kauppojen aukiololle jouluaattona, jos aatto sattuu sunnuntaille. Näin on esimerkiksi tänä vuonna, jolloin jouluaatto on pyhäpäivä. Joulua edeltävät viikot ovat kaupan työntekijöille kaikkein kiireisimpiä työviikkoja, ja he toivovat aatosta itselleen vapaapäivää.
Palvelualojen ammattiliiton Pamin kyselyn mukaan kauppojen aukioloa tämän vuoden jouluaattona kannatti 29 prosenttia vastanneista. Aukioloa vastusti 66 prosenttia vastaajista.

Yleisin perustelu vastustaa aattoaukioloa oli halu taata kaupan työntekijöille vapaa jouluaatto.

Vastaajien mielestä kauppojen pitäisi olla kiinni myös siksi, että jouluostokset ehtii hyvin tehdä ennen jouluaattoa ja joulunviettoon pitää hiljentyä jo aattona.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Nokia kiitää pörssissä – tulos yllätti osakemarkkinat

    3. 3

      Näin paljon uusi kunnanvaltuutettu tienaa

    4. 4

      Nordea uhkasi taas pääkonttorin siirrolla – päätös ”mieluiten ennen kesää”

    5. 5

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    6. 6

      Outokumpu petrasi tulostaan roimasti

    7. 7

      Nokian ja Alcatel-Lucentin fuusion vaikutukset alkavat näkyä – ”Voidaan sanoa, että se oli hyvä yrityskauppa”

    8. 8

      Intialainen it-jätti Tata aloittaa yt-neuvottelut Suomessa – vähennystarve 130 työpaikkaa

    9. 9

      4 päivän työviikko kelpaisi monelle – voi olla totta tuleville sukupolville

    10. 10

      Poimi parhaat vinkit rikastumiseen – näin ammattilaiset sijoittavat omat rahansa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    3. 3

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    4. 4

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    5. 5

      Postissa ulosmarssi – liki miljoona kirjelähetystä voi viivästyä

    6. 6

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    7. 7

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    8. 8

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    9. 9

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    10. 10

      Nokia kiitää pörssissä – tulos yllätti osakemarkkinat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    7. 7

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    8. 8

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    9. 9

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    10. 10

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    11. Näytä lisää