Puro: Eläkehajonta kasvaa jatkossa

Julkaistu: , Päivitetty:

Eläkehajonta on tulevaisuudessa paljon suurempi kuin tällä hetkellä, arvioi eläkeyhtiö Ilmarisen toimitusjohtaja Kari Puro.
Eläketurvakeskuksen laskema keskimääräinen eläke on noin 40-42 prosenttia palkasta.

Työeläkepäivillä Helsingissä eilen tiistaina puhuneen Puron mukaan vuonna 2008 koteihin lähtevät eläkelaskelmat antavat ihmisille realistisen pohjan arvioida mahdollista lisäeläketarvettaan. ¨

Myös päättäjät saavat hänestä näin tietoa siitä, tarvitaanko verohuojennuksia eläkesäästämisen lisäämiseksi.

Päivillä puhunut pankinjohtaja Matti Louekoski (sd.) puolsi verohuojennuksen laajentamista kaikkeen pitkäaikaissäästämiseen aikaisimmin tekemänsä siva-ehdotuksen mukaisesti.

Louekoski sanoi, että jos siva ei kelpaa, sitten pitää tehdä parempi ehdotus. Louekoski arvioi, että ihmiset eivät koe riittäväksi tulevaa eläketasoaan, vaan kokevat huolta vanhuudestaan.

Louekoski muistutti valtiosihteeri Raimo Sailaksen huomauttaneen, että tulevaisuudessa omavastuuta vanhuspalveluissa on lisättävä. Louekoskesta valtion pitäisi tukea veroeduin säästämistä, jotta omavastuut pystyttäisiin hoitamaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    2. 2

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    3. 3

      Kesäbensan hinta putosi 7 vuoden pohjiin – listasimme halvimmat asemat

    4. 4

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    5. 5

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    6. 6

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    7. 7

      Osta tällainen asunto ensimmäiseksi

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Ihottumaa, kutinaa ja väsymystä – lentoyhtiön univormut liitettiin outoihin vaivoihin

    10. 10

      Jopa miljardin dollarin kaupat – George Clooney myi tequilansa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    2. 2

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    5. 5

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    6. 6

      Kesäbensan hinta putosi 7 vuoden pohjiin – listasimme halvimmat asemat

    7. 7

      Vauhti kiihtyy: suomalaiset kuluttavat enemmän kuin tienaavat – ”ei ole pidemmän päälle kestävää”

    8. 8

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    9. 9

      Alko saa uuden toimitusjohtajan Snellman Groupista – palkka 28 500 euroa

    10. 10

      Yle: Pekka Perä sai vakuutuskuoren avulla miljoonaluokan veroedun Talvivaara-osakkeistaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Hobby Hallista tehty paljon ilmoituksia kilpailu- ja kuluttajavirastolle – toimitusjohtaja myöntää ongelmat

    3. 3

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Kovatuloisimpaan kymmenykseen pääsee 4 968 euron tuloilla – onko se paljon vai vähän?

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    8. 8

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    9. 9

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    10. 10

      Delta Auton toimitusjohtaja eroaa – lähtee heti

    11. Näytä lisää