Turkulaistyöttömien pomoille petossakot

Julkaistu: , Päivitetty:

Konkurssiin menneen turkulaisen työttömien yhdistyksen Masinan entinen toiminnanjohtaja ja talouspäällikkö on tuomittu sakkoihin avustuspetoksista.
Kansaneläkelaitos (Kela), Varsinais-Suomen työvoima- ja elinkeinokeskus ja työvoimatoimisto jäivät kuitenkin vaille korvauksia, sillä oikeuden mukaan ne eivät olleet valvoneet riittävän tarkasti avustusten myöntämistä.

Entinen toiminnanjohtaja joutuu maksamaan kahdesta avustuspetoksesta 80 päiväsakkoa eli yhteensä 480 euroa. Talouspäällikölle sakkoja kertyi yhdestä avustuspetoksesta 20 päiväsakkoa eli 520 euroa.

Petokset tapahtuivat vuosina 2000-2002, kun yhdistys antoi vääriä tietoja työllistämistukien maksamisen ehdoista ja yhdistyksen taloudellisesta tilasta.

Oikeus totesi, että miehet olivat tahallisilla rikoksilla aiheuttaneet Kelalle, TE-keskukselle ja työvoimatoimistolle taloudellista vahinkoa. He eivät kuitenkaan hyötyneet petoksista henkilökohtaisesti, vaan rahat oli käytetty kuten oli tarkoitettukin.

Oikeus hylkäsi korvausvaateet, koska riittävä valvonta avustuksia myönnettäessä oli laiminlyöty. Työvoimatoimisto ei esimerkiksi vaatinut kaikkia kuitteja palkoista ja ennakonpidätyksistä tehdyistä sosiaaliturvamaksuista. TE-keskus puolestaan oli vapauttanut yhdistyksen liittämästä maksatushakemuksiin kopioita kulutositteista.

Kymmenen vuotta sitten perustetun Masinan oli tarkoitus järjestää työttömille koulutusta ja työkykyä ylläpitävää toimintaa. Yhdistys asetettiin konkurssiin vuonna 2002.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    2. 2

      Näiden kesämökkien hinnat ovat usein pielessä

    3. 3

      Näin saat mökkisi arvon nousemaan – asiantuntijoiden 7 vinkkiä

    4. 4

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    5. 5

      Metso luottaa tilauskannan kasvuun – loppuvuodelle tilauksia on jo miljardin edestä

    6. 6

      Kysely: Suomalainen ottaa autokaupoille mukaan makutuomarin

    7. 7

      Tiedon Alkio: ”Voitimme useita uusia asiakkuuksia”

    8. 8

      Kävitkö työhaastattelussa? Nämä kahdeksan merkkiä kertovat, miten sujui

    9. 9

      Brexitin seuraus: Frankfurt alkaa käydä ahtaaksi

    10. 10

      Asiakkaan allekirjoitus paperissa ei vapauta yrittäjää vastuusta, jos jotain sattuu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    3. 3

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    4. 4

      Kävitkö työhaastattelussa? Nämä kahdeksan merkkiä kertovat, miten sujui

    5. 5

      Näiden kesämökkien hinnat ovat usein pielessä

    6. 6

      Brexitin seuraus: Frankfurt alkaa käydä ahtaaksi

    7. 7

      Näin saat mökkisi arvon nousemaan – asiantuntijoiden 7 vinkkiä

    8. 8

      Audi-mainos meni pieleen: ”Naista verrataan eläimeen ja käytettyyn autoon”

    9. 9

      Pankit myyvät mielenrauhaa, mutta se voi käydä kalliiksi

    10. 10

      Kilpailu Aasian-reiteillä kiristyy – Finnairin täytyy vakuuttaa nihkeät koneenvaihtajat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Ei mitään muutosta 43 vuodessa – suomalaisten suosikkijuoma maksaa lähes tismalleen yhtä paljon

    4. 4

      Uskomaton päivä: kuusi suomalaisyhtiötä antoi tulosvaroituksen – yksi romahti pörssissä täysin

    5. 5

      Haluatko rikastua? Sijoitusguru kertoo, mitä tilillä makaaville rahoille kannattaisi oikeasti tehdä

    6. 6

      ”Nuori nainen on aikamoinen riski pienelle firmalle” – kokemukset työhaastatteluista kirvoittivat kovia kommentteja

    7. 7

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    8. 8

      Kuivan maan mökeillä on uusi, suuri ostajajoukko: ”Se on varasuunnitelma”

    9. 9

      Bernerin ehdotus: 14 muutosta ajo-opetukseen – ”Tulee olemaan ajokorttiluokkia, joissa hinta voi puolittua”

    10. 10

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    11. Näytä lisää