Suomi hieroi sovun tv-puffien pelisäännöistä

Julkaistu: , Päivitetty:

EU-maat ovat valmiita sallimaan mainostajien maksaman tuotesijoittelun vain elokuvissa, kevyissä viihdeohjelmissa, tv-sarjoissa ja urheiluohjelmissa.


EU:n audiovisuaalisia palveluja säätelevä lainsäädäntö nytkähti tänään Brysselissä eteenpäin, sillä liikenneministeri Susanna Huovinen (sd) sai audio- ja kulttuuriministerit sopimaan yleisnäkemyksestä lakihankkeen suhteen.

Vaikein asia vuodelta 1989 peräisin olevan tv-direktiivin uudistamisessa on tuotesijoittelu, josta ei ole EU-tason lainsäädäntöä.

EU:n puheenjohtaja Suomi sai läpi kompromissiesityksen, jossa tuotemainonta on pääsääntöisesti kiellettyä, mutta jäsenvaltiot voivat sallia sen halutessaan elokuvissa, kevyissä viihdeohjelmissa, sarjoissa ja urheiluohjelmissa, mutta tiukoin ehdoin.

Televisiokanava joutuisi ilmoittamaan selkeästi katsojalle ennen ohjelmaa sekä sen jälkeen, jos siinä esiintyy ja on esiintynyt kaupallisia tuotteita maksua vastaan.

Tuotetta ei saisi pitää esillä kuitenkaan sopimattoman silmiinpitävästi eikä se saisi sisältää suoria ostokehotuksia.

Ministerit tyrmäsivät näin Euroopan komission ehdotuksen, jossa tuotesijoittelu olisi sallittu EU-direktiivillä kaikkialla muualla paitsi uutisissa, ajankohtais- ja lastenohjelmissa.

EU:n telekomissaari Viviane Redingin tavoitteena on ollut lisätä eurooppalaisen tv-ohjelmatuotannon kilpailukykyä amerikkalaisiin ohjelmatuottajiin nähden, jotka ovat hankkineet jo vuosikymmeniä miljardeja näyttämällä elokuvissa, tv-sarjoissa ja hupiohjelmissa esimerkiksi alkoholi-, auto-, kännykkä- ja vaatemerkkejä.

Uudet määräykset selventävät rajanvetoa tuotesijoittelun ja kuluttajia huijaavan kielletyn piilomainonnan välillä.

Valtaosa EU-maista pitää tuotteiden sijoittamista tv-ohjelmien keskelle kiellettynä piilomainontana, vaikka ne eivät ole sitä lailla kieltäneetkään.

Itävalta on ainoa EU-maa, joka sallii lainsäädännössään tuotesijoittelun tietyin ehdoin.

Suomi on suhtautunut tuotesijoitteluun myönteisesti, vaikka se ei ole säätänytkään siitä lailla.

Viestintävirasto on ollut tosin työllistetty, kun se on yrittänyt poimia piilomainontaa uuden tyyppisistä viihdeohjelmista.

Viestintävirasto ei ole kuitenkaan puuttunut amerikkalaiseen ohjelmatarjontaan, jossa tuotesijoittelu on jokapäiväistä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    3. 3

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    4. 4

      Piensijoittaja, varo kuplapuheita – ”Käy helposti niin, että myy liian aikaisin”

    5. 5

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    6. 6

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    7. 7

      Näiden kesämökkien hinnat ovat usein pielessä

    8. 8

      Näin saat mökkisi arvon nousemaan – asiantuntijoiden 7 vinkkiä

    9. 9

      Brexit-pako jatkuu: Dublin nappasi toisenkin jättipankin

    10. 10

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Piensijoittaja, varo kuplapuheita – ”Käy helposti niin, että myy liian aikaisin”

    5. 5

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    6. 6

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    7. 7

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    8. 8

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    9. 9

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    10. 10

      Ryanair uhkaa perua lentonsa Britannian ja EU:n välillä, ellei brexitistä synny sopua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    3. 3

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    7. 7

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    8. 8

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    9. 9

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    10. 10

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    11. Näytä lisää