Putkimies tienaa enemmän kuin korkeakoulutettu

Korkea koulutus ei takaa hyviä ansioita. Helsingin Sanomien tekemien laskelmien mukaan duunarit ovat kirinneet akateemisia palkkakehityksessä. Osa akateemisesti koulutetuista ei pääse koskaan kädentaitajien ansiotuloille.
Putkimies tienaa huomattavasti enemmän kuin moni korkeammin koulutettu, todetaan Helsingin Sanomien tekemissä laskelmissa. Laskelmissa olivat museoamanuenssin, sairaanhoitajan, insinöörin, putkimiehen, lakimiehen ja lääkärin kokonaisansiot 35 vuoden jaksolla.

Parikymppisenä työn teon aloittanut putkimies ehtii tienata muiden opiskellessa. Lakimies saavuttaa putkimiehen kokonaisansioissa noin 13 vuoden työuran jälkeen. Kuuden vuoden akateemisen koulutuksen hankkiva museoamanuenssi ei saavuta putkimiehen tuloja lainkaan, koska vuositulot jäävät koko ajan pienemmäksi.

Lehden haastattelema Etlan tutkimusjohtaja Rita Asplund myöntää, että duunarit ovat kirineet palkoissa kiinni akateemisesti kouluttautuneita. Erityisesti miesten kädentaidot ovat nyt arvossaan.

Asplund tosin huomauttaa, että saman koulutuksen saaneet tienaavat nykyään hyvin eri tavalla. Palkkahaitari on jatkuvasti leventynyt.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    2. 2

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    3. 3

      Aurinkopaneelien hinnat vielä ”pohjamudissa” – ota nämä asiat huomioon, ennen kuin ostat

    4. 4

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    5. 5

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    6. 6

      Saksalaispankki teki sen taas – siirsi vahingossa rahaa yli 5 miljardia euroa

    7. 7

      Nobel-voittaja Holmströmin mukaan palkkapuhe ymmärretään väärin: ”Ei kukaan sano, että palkkoja alennetaan”

    8. 8

      Valtaosa maksaa entistä suurempia osinkoja – analyytikko nostaa esiin 3 kiinnostavaa pörssiyhtiötä

    9. 9

      Kommentti: Syydetäänkö Perälle ja kumppaneille yhä rahaa? Talvivaaran velkojat riidoissa – tästä on kyse

    10. 10

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    2. 2

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Aurinkopaneelien hinnat vielä ”pohjamudissa” – ota nämä asiat huomioon, ennen kuin ostat

    5. 5

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    6. 6

      Jopa 15 000 euron erot eläkeläisten keskituloissa – näin eri ryhmät pärjäävät vertailussa

    7. 7

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    8. 8

      Saksalaispankki teki sen taas – siirsi vahingossa rahaa yli 5 miljardia euroa

    9. 9

      Kommentti: Syydetäänkö Perälle ja kumppaneille yhä rahaa? Talvivaaran velkojat riidoissa – tästä on kyse

    10. 10

      Nobel-voittaja Holmströmin mukaan palkkapuhe ymmärretään väärin: ”Ei kukaan sano, että palkkoja alennetaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    2. 2

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    5. 5

      Kiinalainen verkkokauppa koukuttaa – Suvi, 28: ”Haluan, että minulle on koko ajan tulossa paketteja”

    6. 6

      ”Omat rahat menneet ja ehkä vieraatkin” – toimi näin, jos epäilet katalaa +44 -huijausta

    7. 7

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    8. 8

      Uusi suomalainen nousi Forbesin miljardöörilistalle

    9. 9

      Bruce Oreck: Tätä Suomen suurinta ongelmaa Slush ja Supercell eivät ratkaise

    10. 10

      Autotehdas palkkaa yli tuhat – näin paljon he saavat palkkaa

    11. Näytä lisää