Verosotku vie Nordean oikeuteen

Julkaistu: , Päivitetty:

Nordean kiinteistökauppojen veroepäselvyydet vievät yhtiön oikeuteen Ruotsissa. Ruotsin viranomaiset ovat esittäneet yhtiölle noin 108 miljoonan euron verovaateen.


Verottajan päätös liittyy Nordean omassa käytössä olleiden kiinteistöjen myyntiin Ruotsissa vuosina 2003 ja 2004.

Nordea sai myynneistä yli 300 miljoonan euron verottoman myyntivoiton. Nordea aikoo valittaa verottajan päätöksestä ja vie asian oikeuteen Ruotsissa.

Ruotsin veroviranomaiset ovat päättäneet korottaa Nordean kokonaan omistaman tytäryhtiön Nordea Fastigheterin verotettavaa tuloa 225 miljoonalla kruunulla vuodelta 2003 ja 2,7 miljardilla kruunulla vuodelta 2004.

Veroviranomaiset ovat päättäneet periä määrättävälle lisäverolle myös 20 prosentin veronkorotuksen. Verovaade veronkorotus mukaan lukien on yhteensä 108 miljoonaa euroa, johon lisätään summalle kertynyt korko.

Nordean mukaan kiinteistöjen myynnissä noudatettiin kaikkia verolakeja ja -säännöksiä ja raportoitua myyntivoittoa on verotettu oikein.

Yhtiö sanoo tiedotteessaan, että konsernin ulkopuoliset lainsäädännön ja verotuksen asiantuntijat analysoivat myynnin lakiin ja verotukseen liittyvien seikkojen kannalta ennen sen toteuttamista.

–Kiinteistöjen myyntiprosessi toteutettiin ainoastaan liiketoiminnallisten, ei siis verotuksellisten näkökohtien perusteella. Verotettavaa tuloa ei olisi syntynyt, vaikka myynti olisi toteutettu jollakin muulla tavalla, Nordean talousjohtaja Arne Liljedahl sanoo tiedotteessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomi luopui omasta järjestelmästä: eroaminen eurosta vaikeutui huomattavasti – kaikki maksut kulkevat EKP:n kautta

    2. 2

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    3. 3

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    4. 4

      Työntekijä on ihanneiässä vain muutaman vuoden, tutkija sanoo – ”Aikaikkuna alkaa olla jo yllättävän pieni”

    5. 5

      Tutkimus: Ihminen alkaa inhota työtään 35-vuotiaana

    6. 6

      Oikeusasiamies: Merkittävä määrä velallisia saanut virheellisesti maksuhäiriömerkinnän

    7. 7

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    8. 8

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    9. 9

      OP: Suhdannenousu vasta alkutekijöissä

    10. 10

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    2. 2

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    3. 3

      Työntekijä on ihanneiässä vain muutaman vuoden, tutkija sanoo – ”Aikaikkuna alkaa olla jo yllättävän pieni”

    4. 4

      Tutkimus: Ihminen alkaa inhota työtään 35-vuotiaana

    5. 5

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    6. 6

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    7. 7

      Oikeusasiamies: Merkittävä määrä velallisia saanut virheellisesti maksuhäiriömerkinnän

    8. 8

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    9. 9

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    10. 10

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    7. 7

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    8. 8

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    9. 9

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    10. 10

      Seppälää haetaan konkurssiin

    11. Näytä lisää