Cokis tähtää kasvuun

Julkaistu:

Suomen Cokiksen maajohtajana elokuussa aloittaneella Nicolas Brabeckilla on yksinkertainen, mutta ei välttämättä helppo tehtävä. Hänen pitäisi vauhdittaa The Coca-Cola Companyn juomien menekkiä Suomessa.
Brabeckin Cokis-ura alkoi Turkista, jossa virvoitusjuomamarkkinat ovat vasta kehittymässä ja kulutus henkeä kohti on vähäistä. Suomeen hän muutti Sveitsistä, jossa markkinat ovat vakiintuneet ja virvoitusjuomia juodaan paljon.

– Suomi on eräänlainen paradoksi. Täällä on erittäin kehittyneet markkinat, mutta kulutus henkeä kohti on pientä. Sveitsin kokemuksesta tiedän, mikä kuluttajiin puree vakiintuneilla markkinoilla.

Coca-Cola Finland on markkinointiorganisaatio. Siksi emoyhtiö ei ole asettanut sille myyntiä koskevia määrällisiä tavoitteita. Ne ovat juomien valmistuksesta ja myynnistä Suomessa vastaavan Sinebrychoffin murhe.

Brabeck aikoo avittaa myyntiä aggressiivisella markkinoinnilla. Budjettia hän ei paljasta, mutta se on selvästi aiempaa suurempi. Tämä näkyy esimerkiksi "äijäkolaksi" ristityn Coca-Cola Zeron massiivisessa lanseerauskampanjassa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Minun läsnäoloni ja Zero-lanseeraus osoittavat, että Coca-Cola uskoo Suomeen. Täällä on paljon potentiaalia, joka pitäisi vapauttaa.

Kasvavaan kevytjuomien ryhmään kuuluvan Zeron lanseerauksen taustalla ei Brabeckin mukaan suoranaisesti ole taistelu kevytkolajohtajuudesta. Se titteli kuuluu tällä hetkellä 52 prosentin osuudella Pepsi Maxille. Coca-Cola lightin hallussa on 37 prosenttia.

– Pyrimme etsimään markkinoilta aukkoja ja tarjoamaan kuluttajille enemmän vaihtoehtoja. Uskomme, että sen seurauksena saavutamme myös johtavan aseman kevytkolakategoriassa, Brabeck muotoilee.

Kevytjuomien ohella kasvussa ovat urheilu- ja energiajuomat sekä pullovedet. Kasvunvaraa on etenkin vesissä, joita Suomessa juodaan selvästi vähemmän kuin Euroopassa keskimäärin. Viime vuonna suomalaiset litkivät pullovesiä 17 litraa henkeä kohti, kun esimerkiksi Italiassa päästään 200 litran tuntumaan.

Yhtiön kulmakivenä pysyy silti jatkossakin perinteinen, sokerilla makeutettu Cokis.

– Se on mielihyvätuote, ja mielihyvä on osa terveellistä elämää, Brabeck päättää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    2. 2

      Kiina harkitsee avautuvansa lisää ulkomaisille sähköauton valmistajille

    3. 3

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    4. 4

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    5. 5

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    6. 6

      Etlan tutkimusjohtaja: Palkkaneuvottelut ovat talouden akuutein riski

    7. 7

      Pääministeri Sipilä: Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö

    8. 8

      Norjan öljyrahaston arvo ylitti 1 000 miljardin dollarin rajapyykin ensimmäistä kertaa

    9. 9

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    10. 10

      Kaupankäynti Afarak Groupin osakkeella keskeytetty

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    2. 2

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    3. 3

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    4. 4

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    5. 5

      Pääministeri Sipilä: Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö

    6. 6

      Suomessa 3 500 autoa, Ruotsissa 50 000 – tästä syystä kaasuauto ei ole yleistynyt

    7. 7

      Fiva huolissaan kotitalouksien veloista – ja yleistyneestä asuntolainamuodosta

    8. 8

      VR:n pilkkominen etenee vähin äänin: puolen miljardin euron varainsiirto, Heliövaara ulos työryhmästä

    9. 9

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    10. 10

      Kommentti: Montako virkamiestä tarvitaan viemään läpi rautatieuudistus?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      5000 €/kk tienaava Tiina otti eron, osti huonekaluja ja auttoi työtöntä tytärtään – sitten alkoi synkkä kurimus

    3. 3

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    4. 4

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    5. 5

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    6. 6

      Tulot jopa 5000 e/kk, mutta rahat eivät silti riitä – näin hyvätuloinen suistuu köyhyyteen

    7. 7

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    8. 8

      Töihin peruskoulupohjalta ja ilman kokemusta, palkka jopa liki 4 000 €/kk – töitä on taas tarjolla

    9. 9

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    10. 10

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    11. Näytä lisää