Halti vie alppimaihin mystistä ulottuvuutta

Julkaistu:

Urheiluvaate-valmistaja tavoittelee useiden miljoonien eurojen kasvua vaateviennistä ja iskee lisää panoksia ulkomaan valloitukseen.


Yhtiö perustaa Saksan ja Itävallan markkinoita varten oman tytäryhtiön. Sen pääkonttori tulee Salzburgiin.

Haltin tähtäimessä on vaatettaa erityisesti Keski-Euroopan alppilajien harrastajia.

Halti on tähän asti myynyt tuotteita alppimaissa agentuurien välityksellä. Oman tytäryhtiön avulla vaatettaja haluaa tehostaa myyntiä ja pitää jakelukanavan paremmin itsellään.

Saksassa Haltilla toimii jo oma logistiikkakeskus.

– Perustimme viime talvena Ruotsiin tytäryhtiön. Ruotsin kokemus näytti, miten saimme toiminnot paremmin omaan ohjaukseemme ja tilauslogistiikka toimi paremmin, markkinointijohtaja Pasi Jaatinen kertoo kokemuksista.

Vienti toi viime vuonna viidenneksen Haltin liikevaihdosta.

Yhtiö arvioi, että parin vuoden kuluttua viennin osuus on puolet yhtiön myynnistä. Euroissa laskien kasvu tietäisi useiden miljoonien eurojen lisäystä liikevaihtoon.

Alppimaat ovat kilpailtua aluetta. Urheilulajien harrastajia tavoittelevat kaikki maailman huippumerkit. Halti uskoo eksoottisen brändinsä voimaan.

Keski-Euroopan kovassa kilpailussa on tilausta brändille, johon liittyy pohjoista ulottuvuutta.

– Saksalaisia käy Karhun kierroksella ja Levin lumilla laskettelemassa.

– Kun täältä tulee brändi, he liittävät siihen mystistä ulottuvuutta, Jaatinen taktikoi.

Urheiluvaatteissa Halti haluaa keskittyä vaativiin ulkoilmalajeihin. Sen tuotesalkusta saa kaikki lajin tarvikkeet.

– Monot, sukset, sauvat ja kypärä pitää hankkia muualta, mutta alppilajeissa kaikki muu tulee Haltilta, Jaatinen pelkistää.

Halti on viime vuosina kunnostautunut muotilajien mallistoissa, kuten alppihiihdossa, maastohiihdossa, golfissa ja lumilautailussa.

Yhtiö ei ole unohtanut teollisia juuriaan retkivaatettajana. Se on tehnyt tuotekehitystä retkeilyvälineissä, teltoissa, rinkoissa ja makuupusseissa.

Ensi viikolla etelämantereelle astuu Patrik Degerman. Hän retkeilee arktisella alueella Haltin untuvavaatteissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    2. 2

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    5. 5

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    6. 6

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    7. 7

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    8. 8

      TVO:n luottoluokitus laski

    9. 9

      Pörssitulokas Kamuxin liikevaihto kasvoi – alkuvuonna meni kaupaksi liki 10 000 autoa

    10. 10

      Työttömyysaste kääntyi taas nousuun – huhtikuussa 10,2 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    3. 3

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    4. 4

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    5. 5

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    6. 6

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    7. 7

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    8. 8

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    9. 9

      Työttömyysaste kääntyi taas nousuun – huhtikuussa 10,2 %

    10. 10

      Analyytikon arvio Nokian Apple-sopimuksesta: ”Sen täytyy olla todella merkittävä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    5. 5

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    9. 9

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    10. 10

      Välittäjä: Kaksikerroksinen rivitalokoti sopii vain 42-vuotiaalle ostajalle

    11. Näytä lisää