Ekahau keräsi 13 miljoonaa kansainväliseen kasvuun

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomessa perustettu ohjelmistoyritys Ekahau kertoo koonneensa 12,8 miljoonan euron rahoituspaketin suomalaisilta ja kansainvälisiltä sijoittajilta.
Rahoituspaketti sisältää 9,5 miljoonaa euroa omaa pääomaa sekä 3,3 miljoonaa euroa pääomalainaa ja tuotekehitystukea.

Langattomia wlan-lähiverkkoja hyödyntäviä paikannusjärjestelmiä kehittävä Ekahau kiihdyttää rahoituspaketin tuella kansainvälistä kasvuaan ja lisää investointejaan tuotekehitykseen, myyntiin ja markkinointiin.

Ekahaun RTLS-teknologia (Real-Time Location System) auttaa esimerkiksi sairaaloita ja teollisuuslaitoksia pysymään ajan tasalla kriittisten laitteidensa ja avainhenkilöidensä sijainnista. Tosiaikainen paikkatieto parantaa henkilökunnan turvallisuutta ja nostaa laitteiden käyttöastetta.

Sijoituskierroksen myötä Ekahau sai taustavoimakseen kansainvälisen monialayhtiö 3M Companyn. Muita sijoittajia ovat yritykseen jo aiemmin sijoittanut suomalais-yhdysvaltalainen pääomasijoittaja Nexit Ventures, Suomen Teollisuussijoitus sekä Sampo-konserni. Rahoituspaketissa on mukana myös joukko yksityissijoittajia sekä Tekes.

- Kiinnostus langattomia verkkoja hyödyntäviä paikannusratkaisuja kohtaan on selvässä kasvussa, ja Ekahau edustaa alan teknologista kärkeä. Ekahau on osoittanut pystyvänsä toimittamaan asiakkailleen innovatiivisia ja toimintavarmoja ratkaisuja, kehuu 3M:n Track and Trace -liiketoiminnasta yhtiön Yhdysvaltain pääkonttorissa vastaava johtaja Lem Amen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    2. 2

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    3. 3

      70-luvulla tehtiin kurjimmat talot – milloin parhaat?

    4. 4

      Laskelmat: Näin palkkojen jäätyminen nostaisi eläkemaksujasi

    5. 5

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    6. 6

      Kuva näyttää käänteen: Syrjäyttävätkö kuusikymppiset nuoria työpaikoilta?

    7. 7

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    8. 8

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    9. 9

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    10. 10

      Tanskan kruunu poikkeuksellisen vahva euroon verrattuna – keskuspankki voi ryhtyä toimiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    2. 2

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    3. 3

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    4. 4

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    5. 5

      Kuva näyttää käänteen: Syrjäyttävätkö kuusikymppiset nuoria työpaikoilta?

    6. 6

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    7. 7

      Laskelmat: Näin palkkojen jäätyminen nostaisi eläkemaksujasi

    8. 8

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    9. 9

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    10. 10

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    8. 8

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    11. Näytä lisää