Espoo hakee ainakin viiden prosentin tuottoa E.ON-rahoille

Espoon kaupunki teki maanantaina kuuden investointipankin kanssa sopimuksen sähköyhtiö E.ONin osakkeiden myynnistä saatujen 365 miljoonan euron pitkäaikaisesta sijoittamisesta. Kyseessä on toinen Espoon sähkön myynnistä saaduista tuotoista perustettu rahasto.
Salkunhoitajien valinnalla ja sovitulla sijoitusstrategialla turvataan kaupunginjohtaja Marketta Kokkosen mukaan rahaston pääoman säilyminen ja "hyvin varovaisestikin arvioiden" 5-6 prosentin tuotto pääomalle.

– Salkunhoitajat valittiin julkisessa hankintamenettelyssä. Kilpailuun osallistui 44 investointipankkia. Valituista kuudesta investointipankista kaksi on uusia, neljä hoitaa ennestään peruspalvelurahastoa, johon sijoitettiin viisi vuotta sitten 160 miljoonaa euroa, kertoi Kokkonen.

Espoon jättipotin salkunhoitajiksi valittiin SEB Gyllenberg, Mandatum, ABN AMRO, LombardOdierDarierHentsch ja uusina kumppaneina Dexia ja Credit Agricole. Perustettava peruspalvelujen ja maanhankinnan investointirahasto toimii erillisenä taseyksikkönä.

Kokkosen mukaan rahastolle asetettu tuottotavoite kuvaa pitkän ajan keskituottoa. Uuden rahaston tuottoja ei käytetä sinä aikana, kuin käytettävissä on vanhan peruspalvelurahaston varoja. Rahaston peruspääoma säilytetään vähintään alkuperäisen suuruisena.

Valitut sijoitussalkut muodostavat kehityspäällikkö Risto Saarnen mukaan yhdessä sekä kukin salkku erikseen kokonaisuuden. Korkosijoitukset muodostavat hieman yli puolet rahaston varoista eli 54 prosenttia. Osakesijoitusten osuus on keskimäärin 38 prosenttia ja vaihtoehtoisten sijoitusten 8 prosenttia.

– Sijoitussalkut rakennetaan asteittain kuuden kuukauden aikana. Kaikilla salkunhoitajilla on erilaiset salkut, totesi Saarni.

Sijoituspolitiikka noudattelee hänen mukaansa samoja linjoja kuin vaikkapa suurilla eläkeyhtiöillä.

Myyntituottojen rahastoiminen on Saarnen mukaan perusteltua velan lyhentämiseen verrattuna. Peruspalvelurahaston keskituotto on viime vuosien korkotasolla ylittänyt kaupungin velan koron, totesi hän.

Espoon kaupunki on antanut salkunhoitajille tarkat ohjeet sijoitusten hyväksyttävistä riskitasoista ja sijoituskohteista. Osakesijoitusten osuus vaihtelee 20-55 prosentin välillä, korkosijoitusten 30-80 prosentissa ja vaihtoehtoisten sijoitusten 0-15 prosentissa, sanoi Saarni.

– Rahoitustuottoja kertyy näillä näkymin kuuden vuoden ajan, ennen kuin niitä otetaan käyttöön. Joskus vuoden 2012 tienoilla tuottoja voidaan alkaa käyttää, kun peruspalvelurahasto on käytetty, Saarni totesi.

Espoon asettamalla keskituotto-odotuksella uuteen peruspalvelu- ja maanhankintarahastoon pitäisi siihen mennessä kertyä karkeasti 140 miljoonaa euroa. Korkoa korolle laskien rahaston arvo nousisi tasaisella 5-6 prosentin tuotolla kuudessa vuodessa 490-518 miljoonaan euroon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    3. 3

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    4. 4

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    5. 5

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    6. 6

      Sampo otti haltuunsa 280 miljoonan osakepotin – miljoonia osakkeita odottaa mitätöinti

    7. 7

      Wahlroos: Sammon osakkeita yritettiin haalia väärin perustein – "Oli syytä sulkea ikkuna"

    8. 8

      Talousvaliokunta hyväksyi esityksen hallintarekisteristä

    9. 9

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    10. 10

      Intialainen it-jätti Tata aloittaa yt-neuvottelut Suomessa – vähennystarve 130 työpaikkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    3. 3

      Postissa ulosmarssi – liki miljoona kirjelähetystä voi viivästyä

    4. 4

      Talousvaliokunta hyväksyi esityksen hallintarekisteristä

    5. 5

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    6. 6

      Näin paljon uusi kunnanvaltuutettu tienaa

    7. 7

      Nokia kiitää pörssissä – tulos yllätti osakemarkkinat

    8. 8

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    9. 9

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    10. 10

      Nokian tulos heikkeni hieman – ”kartutimme tilauksia hyvin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    5. 5

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää