Arki on kova haaste

Julkaistu: , Päivitetty:

Markkinointi on perinteisesti alue, joka elää erilaisuudesta, poikkeavasta, uudesta, sanalla hypestä. Siksi oli mielenkiintoista seurata perjantaina markkinointiväen perinteistä Idea-päivää.
Ei tarvinnut kovinkaan tarkalla korvalla kuunnella, kun päivän esityksistä saattoi panna merkille jonkinlaista muutosta.

Usein markkinoinnin trendit tulevat Yhdysvalloista. Niin nytkin. Yksi trendi on ristiriitaisuuksien havaitseminen. Kuluttajat ovat yhtäaikaa ympäristötietoisia, mutta ajavat isoilla, paljon kuluttavilla katumaastureilla.

Itse asiassa kuulopuheiden mukaan Los Angelsin alueella alkaa olla jo niin, että massiivinen katumaasturi on parkkeerattu pihalle ja ainakin lyhyet matkat kuljetaan hybridiautolla.

Paradokseista viestitti Robyn Waters. Elegantti ja ulkonäöltään brändin mukainen henkilö. Kutsuihan hän itseään nimityksellä "trendmaster".

Yksi päivän mielenkiintoisimmista ajatuksista oli myös kohderyhmien kuolema. Tai ei nyt sentään kuolema, mutta niiden aito hyödyllisyys markkinointiviestinnässä näin pienillä markkinoilla.

Nordean markkinointijohtaja Anne Lehmuskoski pohti sitä, millaiselle kohderyhmälle pankin pitäisi oikein markkinoida itseään. Vai onko niin, että Suomi on liian pieni markkina-alue segmentoitavaksi.

Kysymys on hyvä. Lisäksi kohderyhmät tuntuvat käyvän aika ahtaiksi, kun katsotaan tarkemmin ihmisten arkielämää. Vectian Oskar Korkman sanoi, että hänen mielestään arjen tarkkailu on paljon mielekkäämpää kuin kohderyhmät.

Hänen mukaansa ihmiset ovat yllättävän samanlaisia arkisissa puuhissa. Niiden ymmärtäminen saattaa auttaa tuotteiden ja palveluiden kehittämisessä paljon pidemmälle kuin teoreettinen segmentointi.

Edistykselliset markkinoijat osaavat ajatella kuluttajat lähinnä erilaisiin tiloihin ja olosuhteisiin. Arkeen. Sen jälkeen on helpompaa miettiä, miten ja miksi jotain tuotetta kulutetaan.

SEK & Greyn Marco Mäkinen kertoi keskustelleensa suomalaisinsinöörien kanssa, jotka kykenevät hyvin arvioimaan lentoyhtiöiden tai muiden palvelujen käyttökelpoisuutta ja laadukkuutta, mutta omasta tuotteesta ei osata kuvata kuin teknisiä ominaisuuksia.

Käyttäjä on tumpelo, koska laitteissa on ominaisuuksia. Suunnittelijoiden on vaikea havaita, että ne eivät arjessa toimikaan.

Kuluttajan arki on yrityksille kova haaste. Kun lähdetään yrityksen juhlavasta strategiasta ja päädytään kuluttajan kokemukseen, moni asia voi mennä tuhansia kertoja pieleen. Markkinointi-instituutin Juha Voutilainen oli tästä erityisen huolissaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin kesätyöntekijää vedätetään: Viikkojen työstä käteen vain provisiot, jotka nekin hupenevat työmatkoihin

    2. 2

      S-ryhmä lisää itsepalvelukassoja – tulevat nyt pikkukauppoihin

    3. 3

      Superin puheenjohtaja: Sote-säästöt toivat työttömyyspiikin – kassa ruuhkautui hakemuksista

    4. 4

      Kommentti: Lukion ensimmäisen viikon kulut 860 euroa – onko koulutus enää kaikille mahdollista?

    5. 5

      Oletko superduunissa vai ongelmatyössä? Kysely paljastaa parhaat ammatit – katso lista

    6. 6

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    7. 7

      Viranomainen tarkasti Onnibusin: yhdessä kuussa ajettiin 25 000 kilometriä ilman kuljettajakorttia

    8. 8

      Palta: Suomen talouden kasvukausi jää lyhyeksi – ”Talvi on tulossa”

    9. 9

      Esko Aho ehdottaa sopimusmallia valtion ja Lounais-Suomen välille kasvun varmistamiseksi

    10. 10

      Uuden pörssitulokkaan nimi selvisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Viranomainen tarkasti Onnibusin: yhdessä kuussa ajettiin 25 000 kilometriä ilman kuljettajakorttia

    2. 2

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    3. 3

      Oletko superduunissa vai ongelmatyössä? Kysely paljastaa parhaat ammatit – katso lista

    4. 4

      Kommentti: Lukion ensimmäisen viikon kulut 860 euroa – onko koulutus enää kaikille mahdollista?

    5. 5

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    6. 6

      Mullistus Suomen käteisautomaateilla: pankeille luvassa merkittävästi lisää kuluja – ilmaiset nostot vaarassa

    7. 7

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    8. 8

      Pikavippifirma vaati tiedot tilitapahtumista lainan saamiseksi – ”Iso kysymys on se, mihin tietoja aiotaan käyttää”

    9. 9

      Metalliliiton pitkäaikainen puheenjohtaja Per-Erik Lundh on kuollut

    10. 10

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    7. 7

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    8. 8

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    9. 9

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    10. 10

      Seppälää haetaan konkurssiin

    11. Näytä lisää