Mennyttä on ainakin "die Angst"



Euroopan keskuspankki nostaa ohjauskorkoaan vielä kerran tänä vuonna, siten että korko vuoden vaihtuessa on 3,5 prosenttia eli 0,25 prosenttiyksikköä korkeampi kuin nyt.

Tästä useimmat keskuspankin tarkkailijat ovat yksimielisiä. Mutta mitä ensi vuonna tapahtuu, sitä ei tähän asti ole luultavasti tiedetty edes pankin päämajassa Frankfurtissa.

Keskiviikko saattoi siksi olla käänteentekevä päivä. Vahvat luottamusluvut Saksasta ja Ranskasta yhdistettyinä saksalaisiin inflaatiolukemiin antoivat viitteitä siitä, että EKP:n koronnostot voivat hyvin jatkua myös ensi vuonna.

Samansuuntaisiksi markkinat tulkitsivat myös Bundesbankin pääjohtajan keskiviikkoiset ja EKP:n pääjohtajan ’n torstaiset lausunnot inflaatioriskeistä. Weber ilmoitti viestimille lisäksi, että hänen näkemyksensä mukaan euroalueen rahapolitiikan viritys on edelleen kasvua tukeva.

Lähitulevaisuus on kuitenkin niin täynnä jossittelua, että nyt(kään) ei ole mukavaa olla asuntovelallinen.

Suurimmat kysymysmerkit liittyvät Yhdysvaltain suhdanteeseen, raakaöljyn hintaan ja euroalueen suurimman talouden, Saksan, finanssipolitiikan kiristymiseen.

Karkeasti asiantuntijoiden arvaukset ovat menneet kutakuinkin näin: jos Euroopan talouskasvu hidastuu ja raakaöljyn hinta pysyy aisoissa, voi EKP joulukuun kiristyksen jälkeen hyvinkin pitää paussia koronnostojen kanssa.

Jos kasvu kuitenkin jatkuu kohtuureippaana ja öljy kallistuu, on velallisenkin syytä varautua siihen, että ohjauskorko nousee mahdollisesti jopa neljään prosenttiin ensi vuoden aikana.

EKP on kiristänyt rahapolitiikkaansa viimeksi kuluneen vuoden aikana viisi kertaa. Korko on jokaisella kerralla noussut maltilliset 0,25 prosenttiyksikköä. Nostoista huolimatta ohjauskorko on edelleen "historiallisesti matalalla tasolla", kuten keskuspankista myös vastikään muistutettiin.

Yhtä mieltä talousasiantuntijat ovat olleet siitä, että euroalueen kasvu hidastuu jonkin verran ensi vuonna. Näkemykset ovat kuitenkin hajonneet heti, kun on kysytty, että kuinka paljon.

Kasvua voi jarruttaa ulkoapäin tulevien uhkien lisäksi ainakin Saksan finanssipolitiikan kiristyminen. Saksassa arvonlisävero nousee ensi vuoden alussa kolme prosenttiyksikköä 19 prosenttiin.

Vaikka alv ei noston jälkeenkään ole Euroopan korkeimpia, on korotus kertarysäykseksi massiivinen. Lisäksi se tulee aikaan, jolloin maa on pitkän pimeän kauden jälkeen nauttinut reippaimmasta talouskasvusta kuuteen vuoteen.

Saksan hallituksen oman ennusteen mukaan talous kasvaa kuluvana vuonna 2,3 prosentin vauhtia, mutta ensi vuonna kasvu hidastuu noin 1,4 prosenttiin.

Siksi ei ollut suurikaan ihme, että talousministeri muutama päivä sitten totesi, että uusilla koronnostoilla ei Saksan näkökulmasta olisi suurempaa kiirettä.

Teollisuuden luottamusta mittaavan Ifo-indeksin mukaan saksalaisyritykset eivät enää usko maailmanlopun ennusteisiin alv:n suhteen. Tarkasti seurattu indeksi nousi lokakuussa ensi kertaa neljään kuukauteen. Münchenissä toimivan tutkimuslaitoksen oma tulkinta oli, että veronkorotukseen liittyvä Angst on pienenemään päin.

Varmaa tietoa suhdanteesta saadaan kuitenkin vasta marraskuun puolivälissä, kun euromaat kertovat bkt-lukunsa kolmannelta neljännekseltä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    3. 3

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    4. 4

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    5. 5

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    6. 6

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    7. 7

      Wahlroos: Sammon osakkeita yritettiin haalia väärin perustein – "Oli syytä sulkea ikkuna"

    8. 8

      United Airlinesin uusi, hunajaisempi ote: taivuttelee matkustajia suurilla summilla

    9. 9

      Sammon hallituksen palkkiot nousevat – Wahlroosille +9 %

    10. 10

      OP:n Karhinen: ”Meillä on ihan aidosti nousukausi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    3. 3

      Postissa ulosmarssi – liki miljoona kirjelähetystä voi viivästyä

    4. 4

      Talousvaliokunta hyväksyi esityksen hallintarekisteristä

    5. 5

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    6. 6

      Näin paljon uusi kunnanvaltuutettu tienaa

    7. 7

      Nokia kiitää pörssissä – tulos yllätti osakemarkkinat

    8. 8

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    9. 9

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    10. 10

      Nokian tulos heikkeni hieman – ”kartutimme tilauksia hyvin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    5. 5

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää