Kartongit pelastivat Stora Enson tuloksen

Metsäyhtiö Stora Enso onnistui heinä–syyskuussa lähes kaksinkertaistamaan vertailukelpoisen liikevoittonsa viime vuoden vastaavasta jaksosta.
Tämän vuoden kolmannella neljänneksellä kertaeristä putsattua liikevoittoa syntyi 195 miljoonaa euroa, viime vuoden heinä–syyskuussa 106 miljoonaa euroa. Viime vuonna kolmattakin vuosineljännestä häiritsi vielä paperialan pitkä työriita.

Tämän vuoden toiseen neljännekseen verrattuna Stora Enso pystyi parantamaan vain hieman. Operatiivinen kannattavuus on edelleen vaatimaton, liikevoittoa jäi vain 5,4 prosenttia liikevaihdosta.

Stora Enson osavuosikatsauksessaan raportoimia virallisia lukuja huonontavat suuret kertakulut tehtaiden lopettamisista ja myynneistä. Nämä 177 miljoonan euron suuruiset kirjaukset painavat raportoidun liikevoiton 18 miljoonaan euroon.

Stora Enson tuotteista vain pakkauskartongit ylsivät kelvolliseen tulokseen. Ne tekivät vertailukelpoista liikevoittoa 94 miljoonaa euroa, yli kymmenen prosenttia toimialan liikevaihdosta. Kartonkien liikevoitto kasvoi sekä viime vuoden vastaavaan jaksoon että tämän vuoden toiseen neljännekseen verrattuna.

Surkeimmin kannattivat hienopaperit, joiden liikevoitto heikkeni huhti-kesäkuun tasolta. Viime vuonna heinä-syyskuussa hienopaperit tosin tekivät vielä liiketappiota.


Suurimman toimialan eli painopapereiden liikevoitto pieneni viime vuoden vertailujaksosta mutta parani aavistuksen alkukesän tasolta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Nokia kiitää pörssissä – tulos yllätti osakemarkkinat

    3. 3

      Näin paljon uusi kunnanvaltuutettu tienaa

    4. 4

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    5. 5

      Outokumpu petrasi tulostaan roimasti

    6. 6

      Nokian ja Alcatel-Lucentin fuusion vaikutukset alkavat näkyä – ”Voidaan sanoa, että se oli hyvä yrityskauppa”

    7. 7

      Intialainen it-jätti Tata aloittaa yt-neuvottelut Suomessa – vähennystarve 130 työpaikkaa

    8. 8

      4 päivän työviikko kelpaisi monelle – voi olla totta tuleville sukupolville

    9. 9

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    10. 10

      Poimi parhaat vinkit rikastumiseen – näin ammattilaiset sijoittavat omat rahansa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    3. 3

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    4. 4

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    5. 5

      Postissa ulosmarssi – liki miljoona kirjelähetystä voi viivästyä

    6. 6

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    7. 7

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    8. 8

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    9. 9

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    10. 10

      Nokia kiitää pörssissä – tulos yllätti osakemarkkinat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    7. 7

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    8. 8

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    9. 9

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    10. 10

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    11. Näytä lisää