Finreactorin ylläpitäjille puoli miljoonaa maksettavaa

Finreactor-palvelun ylläpitäjät tuomittiin tekijänoikeusrikkomuksista sakkoihin ja maksamaan korvauksia oikeudenhaltijoille yli puoli miljoonaa euroa.
Turun käräjäoikeus tuomitsi tänään valtaosan Finreactor-vertaisverkon ylläpitäjistä tekijänoikeusrikkomuksista sakkorangaistuksiin, Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus kertoo.

Osalle tuomio tuli avunannosta tekijänoikeusrikkomuksiin, ja joidenkin syytteet hylättiin. Yhteensä 22 henkeä 32 syytetystä tuomittiin korvauksiin. Tekijänoikeusrikos olisi edellyttänyt ansiotarkoitusta, jota oikeus ei katsonut tässä tapauksessa olleen. Laki on tältä osin muuttunut vuoden vaihteessa, mutta Finreactor-tapaus ratkaistiin vanhan lain mukaan.

Tahallista toimintaa

Tuomio tuli 10 000 käyttäjän palvelun ylläpidosta. Oikeus katsoi, että palvelun ylläpidon tarkoituksena oli mahdollistaa mahdollisimman tehokas tiedostojen jako. TTVK:n mukaan käräjäoikeuskäsittelyssä tuli selväksi, että Finreactorissa jaettiin lähes yksinomaan tekijänoikeuden suojaamia teoksia.

Oikeus kiinnitti huomiota siihen, että ylläpitäjät tunsivat palvelun toimintaperiaatteen ja valvoivat sitä, että käyttäjät jakoivat aineistoa mahdollisimman tehokkaasti. Lisäksi muualta ilmaiseksi saatavilla olevaa aineistoa ei saanut jakaa. Oikeus katsoi vastaajien toimineen tahallisesti.

Vastaajat velvoitettiin maksamaan oikeudenhaltijoille tekijänoikeuslain mukaista hyvitystä yhteensä yli 420 000 euroa ja oikeudenkäyntikuluja yli 142 000 euroa. Asianomistajina tapauksessa oli laajasti tekijöitä, levy- ja elokuvayhtiöitä sekä peli- ja ohjelmistotaloja. Yksin TTVK edusti asiassa yli viittäkymmentä koti- ja ulkomaista kulttuurialan tekijää, järjestöä ja yritystä.

Zen Cafe listan kärjessä

Finreactorin suosiota lisäsi se, että jaettavana oli paljon suomalaista tuotantoa. Eniten ladattujen top-40 lista piti sisällään 31 kotimaista albumia. Listakärki oli Zen Cafen Jättiläinen-cd-levy, jota ladattiin kahden viikon aikana yli 2600 kertaa.

Kotimaisista elokuvista Markku Pölösen Koirankynnen leikkaaja ladattiin palvelua käyttäen 2500 kertaa.

- Yksityisyrittäjänä ja ohjaajana kannan niin taloudellisen kuin taiteellisen vastuun elokuvistani. Kotimaisen leffan tuottaminen tapahtuu niin pienillä marginaaleilla, että jokainen ostettu leffalippu ja dvd on tarpeen jatkuvuuden turvaamiseksi. Useimmat tuotantoyhtiöistämme elävät edelleen, jos nyt ei ihan kädestä suuhun, niin kuitenkin produktio kerrallaan, niukoin varoin. Tätä taustaa varten nettipiratismi rikollisuutena on sekä törkeää että halpamaista toimintaa, Pölönen tuomitsee.

Aineistoa jaettiin lähes 300 teratavua

Finreactor oli Bittorrent-vertaisverkon torrent-palvelin, joka ohjasi tiedostojen, kuten elokuvien, musiikin ja pelien, vaihtoa.

Palvelimen ylläpito rahoitettiin www.finreactor.com -sivulla olleella lahjoituslinkillä, jossa käyttäjiä pyydettiin lahjoittamaan rahaa palvelimen ylläpitoon.

Suomalaisia rekisteröityneitä käyttäjiä oli enimmillään 10 000, ja jäsenyys edellytti tiedostojen jakamista, TTVK kertaa. Käyttäjät latasivat syksyllä 2004 itselleen kolmen ja puolen kuukauden aikana 30,21 teratavua pelejä, 194,30 teratavua elokuvia ja 15,70 teratavua musiikkia.

Kaikkiaan Finreactorissa jaettiin aineistoa yhteensä 296,25 teratavua, joka vastaa cd-levyiksi muutettuna noin 450 000 levyllistä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    3. 3

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    4. 4

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    5. 5

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      UPM:n toinen tehdashanke etenee Uruguayssa – ei jää kiinni ainakaan rahoituksesta

    8. 8

      Tulosyllättäjä UPM pomppasi pörssissä

    9. 9

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    10. 10

      Sammon osakkeiden kohtalo kuumentaa tunteita – poliisille tutkintapyyntö salailusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    2. 2

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    3. 3

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    6. 6

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    9. 9

      Sammon osakkeiden kohtalo kuumentaa tunteita – poliisille tutkintapyyntö salailusta

    10. 10

      Kela hyvittää toimeentulotuen viipymisiä – korvauksia lähes 150 000 viivästyksestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää