Elcoteq putosi entistä syvemmälle

Elektroniikan sopimusvalmistaja Elcoteqin tulos heikkeni odotettua selvästi enemmän kolmannella neljänneksellä vuotta aiemmasta. Liikevaihto supistui kaksi prosenttia.
Elcoteq antoi tulosvaroituksen syyskuussa. Tällöin yhtiö arvioi kolmannen vuosineljänneksen liikevaihdon jäävän hieman alle viime vuoden vastaavan jakson ja liiketuloksen heikkenevän, mutta paranevan verrattuna edelliseen neljännekseen.

Elcoteqin tulos ennen veroja oli 10,1 miljoonaa euroa heinä-syyskuussa, kun viime vuonna vastaavaan aikaan yhtiö teki 21,0 miljoonan euron tuloksen. Uutistoimisto Startelin ennusteessa analyytikot ennakoivat tuloksen asettuvan keskimäärin 15,1 miljoonaan euroon.

Liiketulos supistui 16,6 miljoonaan euroon 25,6 miljoonasta eurosta. Analyytikot odottivat heinä-syyskuun liiketulokseksi keskimäärin 20,2 miljoonaa euroa.

Osakekohtainen tulos heikkeni 0,19 euroon 0,44 eurosta, kun analyytikoiden ennakko-odotus oli 0,33 euroa.

Liikevaihtoa kertyi 1169 miljoonaa euroa viime vuoden vertailuluvun ollessa 1195 miljoonaa euroa. Analyytikoiden odotus oli 1,2 miljardia euroa.

Tammi-syyskuussa Elcoteqin tulos ennen veroja painui 20,0 miljoonaan euroon 39,7 miljoonasta eurosta.

Yhtiö toistaa 14. syyskuuta loppuvuodelle antamansa ennusteen, jonka mukaan viimeisen vuosineljänneksen liikevaihdon ja liiketuloksen ennustetaan olevan kolmannen vuosineljänneksen tasolla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    3. 3

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    4. 4

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    5. 5

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    6. 6

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    7. 7

      Wahlroos: Sammon osakkeita yritettiin haalia väärin perustein – "Oli syytä sulkea ikkuna"

    8. 8

      United Airlinesin uusi, hunajaisempi ote: taivuttelee matkustajia suurilla summilla

    9. 9

      Sammon hallituksen palkkiot nousevat – Wahlroosille +9 %

    10. 10

      OP:n Karhinen: ”Meillä on ihan aidosti nousukausi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    3. 3

      Postissa ulosmarssi – liki miljoona kirjelähetystä voi viivästyä

    4. 4

      Talousvaliokunta hyväksyi esityksen hallintarekisteristä

    5. 5

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    6. 6

      Näin paljon uusi kunnanvaltuutettu tienaa

    7. 7

      Nokia kiitää pörssissä – tulos yllätti osakemarkkinat

    8. 8

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    9. 9

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    10. 10

      Nokian tulos heikkeni hieman – ”kartutimme tilauksia hyvin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    5. 5

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää