Huhtamäki jäi tulosodotuksista

Pakkauksia valmistavan Huhtamäen tulos parani heinä-syyskuussa, mutta ei yltänyt markkinaodotuksiin. Toimintaansa ulkomailla järjestelleen yhtiön liikevaihto oli pienessä alamäessä. Koko vuoden näkymät pysyvät ennallaan.
Huhtamäen tulos ennen veroja oli kolmannella neljänneksellä 29,2 miljoonaa euroa. Vuotta aikaisemmin se jäi 25,2 miljoonaan euroon.

Analyytikot arvioivat uutistoimisto Startelin keräämässä ennusteessa, että yhtiön tulos olisi noussut keskimäärin 35,3 miljoonaan euroon.

Osakekohtainen tulos nousi 0,20 eurosta 0,25 euroon. Liikevoitto parani 33,3 miljoonasta eurosta 38,1 miljoonaan euroon.

Liikevaihto laski reilun prosentin eli 572,9 miljoonasta eurosta 565,4 miljoonaan euroon.

Vapaa kassavirta oli kymmenen miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin heinä-syyskuussa oli 31 miljoonaa euroa.

Huhtamäen mukaan kysyntä oli vakiintuneilla markkinoilla ennallaan ja kehittyvillä markkinoilla se oli vahvaa. Rasitteena olivat lähinnä kohonneet raaka-aineiden ja energian hinnat.

- Kasvu jatkui vahvana kalvoissa ja joustopakkauksissa sekä kehittyvillä markkinoilla, mutta hitaampana Euroopassa, erityisesti Isossa-Britanniassa, myyntivolyymi säilyi korkeana Amerikka-alueella, katsauksessa todetaan.

Huhtamäki myi keväällä Meksikossa sijaitsevan tytäryhtiönsä ja kuitupakkaustehtaansa. Lisäksi se myi Auneaussa Ranskassa sijaitsevan solumuovi-pakkaustuotantonsa ja Setubalissa Portugalissa sijaitsevan solumuovipakkaustuotantoon keskittyneen tytäryhtiönsä.

Huhtamäki on lisännyt joustopakkausten kapasiteettia Vietnamissa ja Intiassa puolestaan joustopakkaustehtaan laiteasennukset ovat käynnissä. Kiinassa kovien pakkausten tuotantolaitoksen rakentaminen on aloitettu.

Huhtamäki arvioi edelleen koko vuoden toiminnallisen tuloksensa paranevan viime vuodesta jonkin verran.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    2. 2

      Jotakin tapahtui Ericssonissa toimitusjohtajan potkujen jälkeen – Nokia on jo hyötynyt

    3. 3

      Muut eivät huoli nurin mennyttä eläkekassaa – lasku lankeamassa kaikille palkansaajille

    4. 4

      Rakennusliitto pillastui suunnitelmasta "tuoda rakentajia Afrikasta ja Kiinasta"

    5. 5

      Burger Kingin menestys Suomessa yllätti – tulossa 10–15 uutta ravintolaa tänä vuonna

    6. 6

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    7. 7

      Osa Uudenkaupungin autotehtaan työntekijöistä on vuokratyöläisiä

    8. 8

      Edellistä luottamushuippua seurasi talouden sukellus – ekonomisti löysi syyllisen

    9. 9

      Entinen VVO kertoo, miksi sen uusi nimi tarkoittaa koiraslohta

    10. 10

      Oxfam: Eurooppalaispankeilla miljardien voitot veroparatiiseissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    2. 2

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    3. 3

      Muut eivät huoli nurin mennyttä eläkekassaa – lasku lankeamassa kaikille palkansaajille

    4. 4

      Siperia opettaa: tiedetäänkö Venäjällä öljystä jotain, mitä muualla ei?

    5. 5

      Entinen VVO kertoo, miksi sen uusi nimi tarkoittaa koiraslohta

    6. 6

      Käyrä hyppäsi kattoon – näillä luvuilla Suomi kasvaisi hurjaa vauhtia

    7. 7

      Trumpin dollarille tuoma arvo katosi – ”Vaikutukset vasta alkaneet”

    8. 8

      Burger Kingin menestys Suomessa yllätti – tulossa 10–15 uutta ravintolaa tänä vuonna

    9. 9

      Suuryhtiöiltä käräjöidään 12 miljoonaa: ”Kyyneleet silmissä on kerrottu, kun pappa hoiti metsää”

    10. 10

      Osa Uudenkaupungin autotehtaan työntekijöistä on vuokratyöläisiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    2. 2

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    5. 5

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    6. 6

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    7. 7

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    8. 8

      ”Omat rahat menneet ja ehkä vieraatkin” – toimi näin, jos epäilet katalaa +44 -huijausta

    9. 9

      Mitä 250 000 eurolla saa Helsingissä, Tallinnassa ja Tukholmassa? HS: Asunnot hyvin eritasoisia

    10. 10

      Autotehdas palkkaa yli tuhat – näin paljon he saavat palkkaa

    11. Näytä lisää