Technopoliksen liikevaihto kohosi kolmanneksen

Julkaistu:

Kiinteistösijoitusyhtiö Technopoliksen tammi - syyskuun liikevaihto kasvoi vuoden takaiseen jaksoon verrattuna 33,6 prosenttia. Liikevoitto lähes tuplaantui.


Yhtiön liikevaihdoksi tuli 30,6 miljoonaa euroa ja liikevoitoksi 27,8 miljoonaa euroa, jossa oli kasvua 82,9 prosenttia, selviää yhtiön tiedotteesta. 

Koko vuoden liikevaihdon yhtiön johto arvioi kasvavan 31 - 36 prosenttia. Yhtiö arvioi myös, että huipputekniikan toimintaympäristöjen kysyntä on loppuvuonna tyydyttävää tasoa ja että konsernin vuokraamien toimitilojen käyttöaste ja sen tarjoamien palvelujen kysyntä säilyvät hyvinä. 

Technopolis pyrkii kasvustrategiansa mukaisesti toimimaan vuonna 2010 Suomen, Venäjän ja yhden, kahden maan parhaissa huipputekniikan kaupungeissa. Konserni pyrkii kasvattamaan liikevaihtoaan keskimäärin 15 prosenttia vuosittain. Kasvu pyritään toteuttamaan sekä orgaanisen kasvun että yritysostojen avulla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    2. 2

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    3. 3

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    4. 4

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    5. 5

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    6. 6

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    7. 7

      Suomalaisten talousluottamus huipussa – tätä se oikeasti tarkoittaa

    8. 8

      EU siunasi Arevan pilkkomisen

    9. 9

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    10. 10

      Uusi pankki yrittää Suomeen – norjalainen Monobank toimii vain netissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    2. 2

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    3. 3

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    4. 4

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    5. 5

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    6. 6

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    7. 7

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    8. 8

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    9. 9

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    10. 10

      Ranskan keskuspankin johtaja: Euro-clearing ei voi jatkua Lontoossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    7. 7

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    8. 8

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    9. 9

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää