Iran kielsi laajakaistan

Julkaistu: , Päivitetty:

Iranin islamistinen hallitus on kieltänyt nopeat internet-yhteydet vaientaakseen poliittista vastarintaa sekä estääkseen länsimaisen kulttuurin vaikutteiden leviämistä.
The Guardianin mukaan operaattoreita on käsketty rajoittamaan nettiyhteyden nopeus korkeintaan 128 kilobittiin sekunnissa. Päätös luonnollisesti vaikeuttaa esimerkiksi ulkomaisen musiikin, elokuvien tai tv-ohjelmien latausta.

Päätös myös kampittaa oppositioryhmien pyrkimyksiä organisoitua lataamalla informaatiota verkkoon.

Iranissa on arviolta viisi miljoonaa internetin käyttäjää. Päätös on herättänyt suuttumusta niin kansanedustajien, internet-yhtiöiden kuin akateemikkojenkin keskuudessa, joiden mukaan nettiyhteyden nopeuden rajoittaminen haittaa maan kehittymistä

Iranissa harjoitetaan viljalti nettisivustojen suodatusta eli sensurointia yhdysvaltalaisia laitteita käyttäen. Maassa on myös viime aikoina takavarikoitu tuhansittain laittomia lautasantenneja, joilla iranilaiset ovat seuranneet länsimaista televisiota.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uusi postilaki: Kirje voi viipyä jopa viikon eikä joka lähetykselle ole mitään aikarajaa

    2. 2

      Eilen tulosten siivittäminä nousseet osakkeet halpenivat – Valmet vajosi yhä

    3. 3

      Forbes: Maailman rikkain ihminen vaihtui hetkeksi

    4. 4

      Halpa lentolippu kallistuu kympeillä, jos haluat muutakin kuin istumapaikan koneesta

    5. 5

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    6. 6

      Koulutetut nuoret löytävät aika hyvin koulutustaan vastaavaa työtä

    7. 7

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    8. 8

      Yhdysvaltain senaatti hyväksyi Venäjä-pakotteet – mitä tekee Trump?

    9. 9

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    10. 10

      Lehti: Kreikka alkaa verottaa Airbnb-majoittajia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Halpa lentolippu kallistuu kympeillä, jos haluat muutakin kuin istumapaikan koneesta

    2. 2

      Yhdysvaltain senaatti hyväksyi Venäjä-pakotteet – mitä tekee Trump?

    3. 3

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    4. 4

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    5. 5

      Forbes: Maailman rikkain ihminen vaihtui hetkeksi

    6. 6

      Uusi postilaki: Kirje voi viipyä jopa viikon eikä joka lähetykselle ole mitään aikarajaa

    7. 7

      Lehti: Kreikka alkaa verottaa Airbnb-majoittajia

    8. 8

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    9. 9

      Datasiirrossa satojen prosenttien kasvu – suomalaiset innostuivat EU-hintojen muutoksesta

    10. 10

      Nokia kiritti osakekursseja – Kesko, Valmet ja Outotec halpenivat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    3. 3

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    4. 4

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    7. 7

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    8. 8

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    9. 9

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    10. 10

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    11. Näytä lisää