Nasdaq: HP ohitti Dellin

Osakkeet nousivat kautta linjan, joskin teknologia-ala oli välillä laskussa ja välillä taas nousussa. Savupiipputeollisuus puksutti tasaisen varmasti ylittäen 12 000 pisteen ennätysrajan.
Tietokoneita ja iPod-musiikkisoittimia valmistava Apple kohosi perjantaina kuusi prosenttia erinomaisen tuloksen jälkeen. Yhtiön ohjeistus kuluvalle neljännekselle jäi kuitekin hieman odotuksista. Ehkä Apple varautuu kovenevaan kilpailuun musiikkisoitin- ja biisinlevitysbisneksessä.

Huutokauppayritys eBayn osake porhalsi seitsemän prosentin myötätuuleen hyvän tuloksen myötä. Sonyllä on sen sijaan viime aikoina ollut akkutekniikan kanssa imago-ongelmia, mikä näkyy myös tuloksessa. Sony sivalsi vuosien 2006 ja 2007 tuloksesta 67 prosenttia pois akkujen takaisinkutsusen ja pelidivisioonan heikkouden vuoksi.

Nasdaq-100-listan ylivoimaisesti eniten laskenut osake oli pääteyhteyssovelluksia valmistava Citrix Systems. Sen osake romahti 19,7 prosentilla.

AMD luisui 13,3 prosenttia, sillä sijoittajat pelkäävät suoritinkilvan koventumisen ohentavan tuloksia. AMD:n tulos koheni edellisvuoteen verrattuna, mutta jäi kuitenkin odotuksista. Dell puolestaan pakitti kuusi prosenttia, sillä Gartnerin mukaan HP otti itselleen pc-myynnin ykköspiikin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    4. 4

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    5. 5

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    6. 6

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    7. 7

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    8. 8

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    9. 9

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    10. 10

      Etla: Tasa-arvo-ongelmat alkavat heti työurien alusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Tällainen on Helsinki-Vantaan lentoaseman uusi ”sauna-bussi”

    6. 6

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    7. 7

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    8. 8

      Pörssiin pyrkivän autokauppias Kamuxin arvo selvisi

    9. 9

      Euroja on enemmän kuin ikinä – jos summa olisi Suomella, valtion rahoitus olisi turvattu vuosisadoiksi

    10. 10

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    5. 5

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    6. 6

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    7. 7

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    8. 8

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    9. 9

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    10. 10

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    11. Näytä lisää