Lentoemännät: Lakkoa ei siirretä

Suomen lentoemäntä- ja stuerttiyhdistyksen puheenjohtaja Mauri Koskenniemi pitää selvänä, että torstaiaamuna uhkaavaa lentoliikenteen lakkoa ei lykätä. Koskenniemen mukaan työtaistelu alkaa, ellei työnantaja noudata tehtyä työehtosopimusta.


– Me emme tule siitä perääntymään, Koskenniemi sanoi matkalla valtakunnansovittelijan toimistoon.
Koskenniemi ei lähtenyt arvioimaan, mikä voisi olla valtakunnansovittelija Juhani Saloniuksen tuella käytävien neuvottelujen tulos. Tarkoitus on hänen mukaansa nyt selvittää, voisiko sovittelija tuoda uusia näkökulmia.

Esillä on myös hallituksen vetoomus lakon välttämiseksi. Koskenniemi muistutti todenneensa liikenne- ja viestintäministeriölle, että pelkkä valtiovallan huolestuminen ei riitä, vaan tarvitaan myös toimenpiteitä.

Lakon on pelätty vaikeuttavan Lahden epävirallisen EU-huippukokouksen järjestelyjä.
Koskenniemen mukaan SLSY on käynyt keskusteluja mahdollisista tukitoimista sekä Auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton että Ilmailualan unionin kanssa.

– Minun on annettu ymmärtää, että heillä on kaikki valmiudet tukitoimiin. Finnairia edustavan Palvelualojen toimialaliiton toimitusjohtaja Peter Forsström piti mahdottomana arvioida tapaamisen tuloksia. Lakon mahdollisesta lykkäämisestäkään ei ollut iltapäivällä mitään tietoa.

Forsström totesi, että kyse on osapuolten kannalta työmarkkinakonfliktista, joten valtiovallan vetoomuksiin hän ei voi ottaa kantaa. Neuvotteluihin osallistuvat myös SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen (sd.) ja Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n työmarkkinajohtaja Seppo Riski.

SLSY päätti työtaistelusta vastustaakseen Finnairin päätöstä palkata 500 lentoemäntää virolaisen tytäryhtiönsä Aero Airlinesin työehdoilla ja palkoilla. Finnair on arvioinut säästävänsä henkilöstökustannuksissa lähes kolmanneksen.
Ammattiliiton mukaan Finnair rikkoo työehtosopimusta soveltaessaan uuteen henkilöstöön toista sopimusta kuin muihin Finnairin työntekijöihin. Työnantaja on korostanut lakon olevan laiton, koska työehtosopimus on vielä vuoden voimassa.

Lentoemännät olivat lähellä lakkoa kevättalvella 2005. Tuolloin kiista ratkesi valtakunnansovittelijan esityksellä. Lakkoon asti lentoemäntien sopimuskiista on viimeksi johtanut 1980-luvun lopulla.   

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    3. 3

      Näin selviät kun rahat loppuvat

    4. 4

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    5. 5

      Valuutta­markkinoilla jeni ja rupla vahvistuvat – odotukset talouskasvusta viriävät

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    8. 8

      Nordean palvelut nurin pitkälle iltaan – käteistä ei nouse eikä verkkopankkiin pääse

    9. 9

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    10. 10

      Seuraava hitti Suomessa? "Käy kuin lämpöpumpuille"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    2. 2

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    3. 3

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    4. 4

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    5. 5

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    6. 6

      Nordean palvelut nurin pitkälle iltaan – käteistä ei nouse eikä verkkopankkiin pääse

    7. 7

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    8. 8

      Valuutta­markkinoilla jeni ja rupla vahvistuvat – odotukset talouskasvusta viriävät

    9. 9

      Nordean pankkipalveluiden katko ohi – kortit ja verkkopankki jälleen käytössä

    10. 10

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pankkia vaihtamalla voi säästää yli tuhat euroa vuodessa

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    5. 5

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää