Intel ylitti tuomionpäivän ennusteet

Maailman suurin siruvalmistaja, amerikkalainen Intel Corp. kertoi tuloksensa putoamisesta 35 prosentilla heinä-syyskuun neljänneksellä. Tulosta heikensivät hintojen pudotukset ja erityisesti markkinaosuuksien menettäminen pienemmälle kilpailijalle AMD:lle.


Intelin nettotulos laski 1,3 miljardiin dollariin kolmannella neljänneksellä. Osakekohtainen tulos oli 0,22 dollaria. Vuoden takainen tulos oli selvästi parempi eli kaksi miljardia dollaria ja 0,32 dollaria osaketta kohti.

Kalifornialaisyhtiön osakkeen kurssi nousi kuitenkin kaksi prosenttia New Yorkissa tulostiedotteen jälkeen, koska Intel ylitti eräiden analyytikoiden tuomionpäivän ennusteet.

Kvartaalin aikana Intelin myynti tippui 12 prosenttia 8,74 miljardiin dollariin. Lasku johtui pääjohtaja Paul Otellinin tarjoamista alennuksista, joilla Intel pyrki eroon vanhemmista sirutuotteistaan.

Sekä Bloombergin että Reutersin haastattelemat analyytikot sanovat, että Intel on niin ikään kärsinyt pienemmän kilpailijansa Advanced Micro Devicesin voittamista markkinaosuuksista.

Suuri saneeraus käynnissä

Otellinin mukaan puolijohdealan näkymät jatkuvat hyvinä ja myös tuotteiden hintoihin on luvassa nousua. Otellinin johdolla Intel on aloittanut historiansa suurimmat saneeraustoimet, joiden myötä yhtiö aikoo antaa potkut jopa 10 500 työntekijälleen.

Saneerauksen kustannukset nousevat kolmeen miljardiin dollariin vuodessa 2008 alkaen, yhtiö on kertonut. Intelin palkkalistoilla on nykyään 102 500 työntekijää, joiden määrän yhtiö aikoo pudottaa noin 92 000 henkilöön muutaman vuoden kuluessa.

Tuloksen notkahduksesta huolimatta myös monet analyytikot ovat samaa mieltä Otellinin kanssa siitä, että Intelin perusbisnekset ovat terveellä pohjalla.

- Kaikki näyttää kohtuullisen hyvältä Intelin luvuissa. Uskomme pc-laitteiden myynnin kasvuun, eräs analyytikko sanoo Bloombergille.

Bloombergin haastattelemien analyytikoiden ennusteiden mediaani oli 0,18 dollarin osakekohtainen tulos, jonka Intel tuloksensa laskusta huolimatta ylitti selvästi.

AMD etenee Dellin kanssa

Kuluvalla, loka-joulukuun jaksolla Intelin myynti putoaa 9,1-9,7 miljardin dollarin haitariin, yhtiö ilmoitti tiistaina. Analyytikoiden arvioiden mediaani on asetettu 9,5 miljardin dollarin myyntiin, Thomson Call kertoo 32 analyytikon haastattelussaan.

Monet asiantuntijat uskovat Intelin Core 2 Duo -tuotteiden kasvattavan myyntiään. Samaan hengenvetoon he kuitenkin varoittavat AMD:n kilpailun kiristymisestä varsinkin tärkeillä joulumarkkinoilla.

Tästä on jo olemassa merkkejä, sillä Intelin markkinaosuus on pudonnut alimmilleen neljään vuoteen. Yhtiö hallitsi 72,9 prosentin osuutta pc-laitteiden siruissa. Vielä vuosi sitten osuus oli 82,2 prosenttia, arizonalainen tutkimusyhtiö Mercury Research arvelee.

AMD on voittanut merkittäviä toimitussopimuksia muun muassa Dellin pc-laitteisiin, jotka ennen olivat kokonaan Intelin kotikenttää.

Intelin tulostietoja tutkitaan Yhdysvalloissa tarkasti, sillä yhtiötä pidetään koko it-alan kellokkaana, jonka luvut näyttävät alan kehityksen suuntaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    2. 2

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    3. 3

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    4. 4

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”inhottava tilanne”

    5. 5

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    6. 6

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    7. 7

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    8. 8

      Lehti: Komissio haluaa euron käyttöön kaikissa EU-maissa

    9. 9

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    10. 10

      Kreikka-kanta muotoiltiin kiireessä – Orpo kiistää arvostelun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    2. 2

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    5. 5

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    8. 8

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    9. 9

      Ekonomisti povaa ”kasvuhumausta”: talouden jarrusta voi tulla vauhtipyörä

    10. 10

      Lehti: Komissio haluaa euron käyttöön kaikissa EU-maissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      Ilmainen porno palaa televisioon

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    11. Näytä lisää