Stora Enson Karvinen: En lupaa mitään

Julkaistu: , Päivitetty:

Stora Enson uudeksi toimitusjohtajaksi valittu Jouko Karvinen aikoo käyttää kolme ensimmäistä kuukauttaan Stora Ensossa yhtiöön ja sen asiakkaisiin tutustumiseen. – Ensimmäinen lupaukseni on, että lupaan olla tekemättä lupauksia ennen kuin alan johtaa yhtiötä, sanoi Karvinen tiedotustilaisuudessa.


Hallituksen puheenjohtaja Claes Dahlbäck kertoi Karvisen nousseen valituksi kansainvälisen kokemuksensa ja näyttöjensä perusteella.

Dahlbäck kehui myös Karvisen johtajan taitoja.

Karvinen ja hänen valitsijansa korostivat tiedotustilaisudessa, että uuden toimitusjohtajan kansallisuudella ei ollut merkitystä valinnassa.

– En saanut työpaikkaa passini takia, sanoi Karvinen.

Maaliskuun lopussa toimitusjohtajan työt Karviselle jättävä Jukka Härmälä oli kuitenkin tyytyväinen siihen, että suomalainen tuli valituksi.

– Suomalaisena on mukava nähdä, että pitkän prosessin jälkeen valituksi tuli suomalainen. Korostan, että se ei ollut mikään kriteeri, totesi Härmälä.

Hän myös lupasi olla sekaantumatta seuraajansa työhön.

– Minulla on semmoinen  periaate, että en rupea neuvomaan seuraajaani, sanoi Härmälä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    2. 2

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    3. 3

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    4. 4

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    5. 5

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    6. 6

      Ryanair uhkaa perua lentonsa Britannian ja EU:n välillä, ellei brexitistä synny sopua

    7. 7

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    8. 8

      Näin saat mökkisi arvon nousemaan – asiantuntijoiden 7 vinkkiä

    9. 9

      Spiegel: Saksalaisilla autonvalmistajilla kartelli 1990-luvulta lähtien – sopivat myös dieseleiden päästöistä

    10. 10

      Brexit-pako jatkuu: Dublin nappasi toisenkin jättipankin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    2. 2

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    3. 3

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    4. 4

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    5. 5

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    6. 6

      Tutkimus piirtää karua kuvaa Postista: ”Haluan omaehtoisesti irtisanoutua, että en joudu kohtaamaan sitä nöyryytystä”

    7. 7

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    8. 8

      Spiegel: Saksalaisilla autonvalmistajilla kartelli 1990-luvulta lähtien – sopivat myös dieseleiden päästöistä

    9. 9

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    10. 10

      Ryanair uhkaa perua lentonsa Britannian ja EU:n välillä, ellei brexitistä synny sopua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    3. 3

      Ei mitään muutosta 43 vuodessa – suomalaisten suosikkijuoma maksaa lähes tismalleen yhtä paljon

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Haluatko rikastua? Sijoitusguru kertoo, mitä tilillä makaaville rahoille kannattaisi oikeasti tehdä

    6. 6

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    7. 7

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    8. 8

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    9. 9

      Kuivan maan mökeillä on uusi, suuri ostajajoukko: ”Se on varasuunnitelma”

    10. 10

      Bernerin ehdotus: 14 muutosta ajo-opetukseen – ”Tulee olemaan ajokorttiluokkia, joissa hinta voi puolittua”

    11. Näytä lisää