Laajakaista lähes neljällä viidestä yrityksestä

Julkaistu: , Päivitetty:

Keväällä laajakaistayhteys oli 77 prosentilla vähintään viisi henkilöä työllistävistä yrityksistä, kun vuotta aiemmin laajakaista oli 73 prosentilla yrityksistä, Tilastokeskus kertoo.
Laajakaista on edelleen yleistynyt kaiken kokoisissa yrityksissä. Vuodesta 2002 laajakaistayhteyksien määrä on lisääntynyt 38 prosenttiyksikköä.

Kaikista vähintään kymmenen henkilöä työllistävistä yrityksistä laajakaista on jo yli 80 prosentilla, vain pienimmässä 5-9 henkilöä työllistävien yritysten ryhmässä laajakaista oli vielä jonkin verran harvemmilla käytössä.

Yritysten laajakaistojen nopeudet ovat jo yleisesti varsin suuria, Tilastokeskus katsoo. Laajakaistaisista yrityksistä surffaa vähintään kahden megabitin nopeudella 51 prosenttia ja vähintään kahdeksan megabitin nopeudella viisitoista prosenttia.

Kotisivut laajakaistaa harvemmassa

Kotisivut oli 67 prosentilla yrityksistä. Niiden yritysten määrä, joilla oli kotisivut, lisääntyi kaksi prosenttiyksikköä edellisestä vuodesta. Pienistä viidestä yhdeksään henkilöä työllistävistä yrityksistä reilulla puolella oli kotisivut, vähintään viisikymmentä henkilöä työllistävissä yrityksissä useammalla kuin yhdeksällä kymmenestä.

Tuoreimmat tiedot on kerätty kyselytutkimuksella viime keväänä. Tilastokeskuksen Internet ja sähköinen kauppa yrityksissä 2006 -tutkimus ilmestyy marraskuussa. Laajakaistaksi on laskettu kaikki vähintään 256 kbit/s olevat yhteydet.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    4. 4

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    10. 10

      Lehto ja Bittium reippaina raukeassa perjantaipörssissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    4. 4

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    10. 10

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää