Intia ja Kiina vauhdittavat Nokian kasvua

Julkaistu: , Päivitetty:

Taloussanomien keräämän analyytikkoennusteen mukaan Nokian kännyköiden markkinaosuuden odotetaan nousseen hieman kolmannella vuosineljänneksellä. Kilpailu on kiristynyt Euroopassa, missä Sony Ericsson teki huipputuloksen.
Analyytikot odottavat Nokian julkaisevan ensi viikolla hyvän tuloksen. Suuria yllätyksiä ei ole luvassa, jos sellaiseksi ei lasketa markkinaosuuden mahdollista pientä notkahdusta Länsi-Euroopassa.

Sony Ericsson on todennäköisesti napannut Euroopassa jonkin verran myyntiä Nokialta, Motorolalta ja muilta valmistajilta.

– Sony Ericssonin Walkman-musiikkipuhelimissa on hyvät ominaisuudet ja muotoilu. Se on onnistunut yhdistämään kuluttajat hyvin tuotemerkkiinsä, sanoo investointipankki Merill Lynchin analyytikko Sandeep Malhotra.

Sony Ericsson ei uhkaa markkinaosuutta

Sony Ericssonin kappalemääräinen myynti on kuitenkin Nokiaan verrattuna niin paljon pienempää, että mistään merkittävästä markkinaosuuden laskusta ei ole kysymys.
Investointipankit arvioivat Nokian markkinaosuuden nousseen heinä–syykuussa maailmanlaajuisilla kännykkämarkkinoilla 34 prosenttiin. Viime vuoden vastaavana ajankohtana se oli yhtiön oman arvion mukaan 33 prosenttia.

– Iso osa Nokian kappalemääräisen myynnin kasvusta tulee Kiinasta ja Intiasta, joissa kännykänkäyttäjien määrä on kasvanut selvästi kolmen viime kuukauden aikana.

Nokian tulosta värittävät myynnin jakautuminen kalliimman ja halvimman hintaluokan puhelimiin. Malhotra arvioi Multimedia-toimialan jatkaneen edelleen hyvällä kasvupolulla. Multimedian puhelimissa katteet ovat korkeammat kuin halvemmissa puhelimissa.

– Nokian kännyköiden katteet voivat tippua hieman edellisestä vuosineljänneksestä, koska kaikista halvimpien puhelimien osuus myynnistä on niin suuri. Kilpailijoihin verrattuna Nokia on heikko keskihintaisissa puhelimissa.
Perustamisestaan saakka tappiollinen Enterprise Solutions -toimialakin näyttäisi Malhotran mielestä vihdoin etenevän kohti nollatulosta.

Enterprise yrittää

Investointipankki Nomuran analyytikko Richard Windsor on hieman eri mieltä. Hän ei odota kalliita yrityspuhelimia ja ratkaisuja valmistavan Enterprise Solutionsin saavuttavan nollatulosta vielä tänä vuonna.

Hänen mielestään toimialan tilanne helpottuu viimeisellä vuosineljänneksellä E-sarjan puhelimien kysynnän kasvaessa.
– Uskoisin Enterprise Solutionsin tekevän tappiota vielä viimeiselläkin vuosineljänneksellä.

Kehittyneillä markkinoilla Nokian ote markkinoista lipsuu eniten Pohjois-Amerikassa, jossa Samsung nousi toisella vuosineljänneksellä Nokian ohi markkinakakkoseksi.

– Pohjois-Amerikassa Nokian markkinaosuus ei ole noussut toiseen vuosineljännekseen verrattuna. Se on voinut jopa hieman laskea, Malhotra sanoo.

– Nokian tilanne Pohjois-Amerikassa on edelleen aika paha. Nokialta ei ole tullut vahvoja tuotteita niille markkinoille. Lisäksi cdma-puhelimista luopuminen voi heikentää markkina-asemaa entisestään, Windsor sanoo.

N73 vetää myyntiä

Nokian uudeksi hittituotteeksi on kasvamassa N73, jota myydään Kiinassa vähittäismyynnissä Malhotran mukaan 550 dollarilla eli 440 eurolla. Sen merkitys Nokian kännykkämyynnissä vahvistuu vielä lisää kuluvalla vuosineljänneksellä, jolloin tärkeä joulumyynti käynnistyy.

– N73:a myytiin jo kolmannella vuosineljänneksellä hyvin Kiinassa sekä Aasian ja Tyynenmeren alueella.
Nokian verkkotoimiala elää edelleen markkinajohtaja Ericssonin varjossa. Ensi vuoden alussa toimintansa aloittava Nokia Siemens Networksiltä odotetaan tiukempaa vastusta Ericssonille.

– Nokian Networks-toimiala oli kolmannella vuosineljänneksellä jatkuvan hintapaineen alla. Ericsson on markkinoilla hyvin aggressiivinen, Malhotra sanoo.

Video: Nokian uutuuspuhelimet

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    2. 2

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    3. 3

      Kesäbensan hinta putosi 7 vuoden pohjiin – listasimme halvimmat asemat

    4. 4

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    5. 5

      Yle: Pekka Perä sai vakuutuskuoren avulla miljoonaluokan veroedun Talvivaara-osakkeistaan

    6. 6

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    7. 7

      Melske Uberissa yltyy – hallituksesta lähti pitkäaikainen jäsen

    8. 8

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    9. 9

      Ihottumaa, kutinaa ja väsymystä – lentoyhtiön univormut liitettiin outoihin vaivoihin

    10. 10

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    2. 2

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    5. 5

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    6. 6

      Kesäbensan hinta putosi 7 vuoden pohjiin – listasimme halvimmat asemat

    7. 7

      Vauhti kiihtyy: suomalaiset kuluttavat enemmän kuin tienaavat – ”ei ole pidemmän päälle kestävää”

    8. 8

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    9. 9

      Alko saa uuden toimitusjohtajan Snellman Groupista – palkka 28 500 euroa

    10. 10

      Yle: Pekka Perä sai vakuutuskuoren avulla miljoonaluokan veroedun Talvivaara-osakkeistaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Hobby Hallista tehty paljon ilmoituksia kilpailu- ja kuluttajavirastolle – toimitusjohtaja myöntää ongelmat

    3. 3

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Kovatuloisimpaan kymmenykseen pääsee 4 968 euron tuloilla – onko se paljon vai vähän?

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    8. 8

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    9. 9

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    10. 10

      Delta Auton toimitusjohtaja eroaa – lähtee heti

    11. Näytä lisää