Kokoomuksen Jaskari syrjään, naisystävä syyttää väkivallasta

Julkaistu: , Päivitetty:

Harri Jaskari pidättäytyy kokoomuksen puoluesihteerin tehtävästä häntä koskevan esitutkinnan ja mahdollisen syyteharkinnan vuoksi, kirjoittaa Aamulehti. Jaskarin entinen naisystävä on syyttänyt häntä muun muassa väkivaltaisuudesta.
Väitteet väkivallasta Jaskari kiistää jyrkästi.

Puoluevaltuuston oli määrä valita Jaskari lauantaina jatkokaudelle.


Hallintotieteen lisensiaatti Jaskari, 42, aikoo palata tehtäviinsä, jos syytettä ei nosteta. Hänen mukaansa on parempi kertoa tällaisesta asiasta avoimesti kuin että se tulisi jotain muuta kautta julki.

– En tosiaankaan halua pilata kokoomuksen vauhtia ja menestystä sillä, että olen joutunut tällaiseen kiirastuleen, Jaskari sanoi Aamulehdelle.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen aikoo esittää puoluehallitukselle sekä puoluevaltuustolle, että valtuusto nimittää va. puoluesihteeriksi kokoomuksen eduskuntavaalien kampanjapäällikön Taru Tujusen. Katainen kertoo tiedotteessaan saaneensa viranomaistutkinnasta ja siihen johtaneista seikoista perusteellisen selvityksen Jaskarilta.

– On periaatteidemme mukaista, että tämän kaltaisen asian ollessa vireillä puoluesihteerin tehtävät ottaa vastaan toinen henkilö, hän kommentoi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      Kiinalle toinen luottoluokituksen pudotus – paisuva velka lisännyt riskejä

    6. 6

      8 vinkkiä – näin hoidat asiasi kuntoon sairauden varalta

    7. 7

      Suomeen suunnitellaan uutta 50 miljoonan euron datakeskusta

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      7 tapaa mokata työhaastattelu

    10. 10

      Päiväkodeissa tehdään töitä pienellä palkalla – lastenhoitaja HS:lle: ”Jotkut joutuvat tekemään keikkatöitä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    6. 6

      Nella, 16, johtaa pian Kotipizzaa – yhden päivän

    7. 7

      Kauppa pelmahti täyteen Star Wars -korusta innostuneita kiinalaisia – yrittäjälle tuhansien eurojen potti

    8. 8

      Tikkurila antoi toimitusjohtajalleen lähtöpassit

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Suomeen suunnitellaan uutta 50 miljoonan euron datakeskusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    8. 8

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    9. 9

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    10. 10

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    11. Näytä lisää