MLL: Lapsiperheiden köyhyys lisääntynyt merkittävästi

Julkaistu: , Päivitetty:

Mannerheimin lastensuojeluliitto on huolissaan lapsiperheiden suhteellisen köyhtymisen lisääntymisestä ja vaatii lapsilisien sitomista indeksiin. Liitto muistuttaa, että lapsilisien reaaliarvo on laskenut koko ajan.
Mannerheimin lastensuojeluliitto herättelee poliitikoita parantamaan lapsiperheiden toimeentuloa. Liiton mukaan lapsilisät pitäisi sitoa elinkustannusindeksiin ja lisien maksaminen pitäisi ulottaa myös 17-vuotiaisiin.

Lapsilisän yksinhuoltajakorotus pitäisi MLL:n mukaan nostaa 50 euroon lasta kohden nykyisestä 36,60 eurosta. Alle 3-vuotiaasta lapsesta lisä pitäisi maksaa 30 eurolla korotettuna.

Liitto julkisti keskiviikkona tukun vaatimuksia ensi vuonna valittavalle uudelle eduskunnalle.

Lapsiperheiden suhteellinen köyhyys on MLL:n mukaan lisääntynyt merkittävästä. Suurin köyhyysriski on yksinhuoltajaperheillä, pienten lasten perheillä ja monilapsisilla perheillä. Koska lapsilisiä ei ole sidottu elinkustannusindeksiin, niiden reaaliarvo laskee koko ajan.

MLL haluaa kiinnittää päättäjien huomiota myös päivähoitolakiin, joka liiton mukaan kaipaa perusteellista uudistamista. Lisäksi liitto vaatii alkoholiveron korotusta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    2. 2

      Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”Tosiaan on syytä huoleen”

    3. 3

      Luksushotelli hylkäsi Trump-brändin

    4. 4

      Korealaisyritys maksamassa 880 000 euron lunnaat kiristäjille – tulos voi olla surkea

    5. 5

      Italian pankkien pelastaminen kuohuttaa – veronmaksajien pussille menon piti vaikeutua

    6. 6

      Laaja kyberhyökkäysaalto iski Suomeen – yrityksiltä vaaditaan lunnaita

    7. 7

      Pihistääkö joku työpaikan kassasta tai varastosta? Tutkijat haluavat havaintosi

    8. 8

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    9. 9

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    10. 10

      Harvinaisen ankea luku: Ansioiden nousu alhaisinta yli 50 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    2. 2

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    3. 3

      Laaja kyberhyökkäysaalto iski Suomeen – yrityksiltä vaaditaan lunnaita

    4. 4

      Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”Tosiaan on syytä huoleen”

    5. 5

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    6. 6

      Tiesitkö tämän nousukaudesta ja sairastelusta? ”Ilmiö näkyy selvästi”

    7. 7

      Luksushotelli hylkäsi Trump-brändin

    8. 8

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    9. 9

      Valtava määrä kultaa myytiin yhdessä minuutissa – ”pulskasormisen muppetin tunnusmerkit”

    10. 10

      Harvinaisen ankea luku: Ansioiden nousu alhaisinta yli 50 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    3. 3

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    6. 6

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    7. 7

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    8. 8

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    9. 9

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    10. 10

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    11. Näytä lisää