Intian Infosys yllätti markkinat tuloksellaan

Intian toiseksi suurin it-palveluyhtiö Infosys Technologies Ltd. peittosi reippaasti analyytikoiden odotukset toisen neljänneksen tuloksellaan. Toimeksiantojen suma rohkaisi yhtiötä nostamaan koko vuoden tulos- ja myyntiennusteita. Samalla Infosys haalii uusia rahoitus- ja telealojen asiakkaita läntisestä Euroopasta.


Syyskuun lopussa päättyneellä toisella neljänneksellään Infosys ylsi 203 miljoonan dollarin nettotulokseen.

Bangaloressa päämajaa pitävän yhtiön myynti paisui kauden aikana 50 prosenttia 745 miljoonaan dollariin, yhtiö ilmoitti keskiviikkona.

Riippuvuus amerikkalaisista vähentyy

Pääjohtaja Nandan Nilekani kehui yhtiön saaneen uusia asiakkaita varsinkin Euroopasta. Näistä yksi merkittävimmistä on sveitsiläinen finanssitavaratalo Zurich Financial Services Group. Infosys ja sen kilpailijat tarjoavat vakuutusyhtiöille muun muassa palkkahallintaan ja korvausten käsittelyyn liittyviä ohjelmistopalveluja.

Nilekanin ajatus kulkee sellaista latua, että nimen omaan eurooppalaisten yhtiöiden avulla Infosys vähentää riippuvuuttaan amerikkalaisista asiakkaista.

Intialaisyhtiö kamppailee ulkomaisia kilpailijoita kuten amerikkalaista IBM:ää vastaan tarjoamalla räätälöityjä konsultointipalveluja ja ohjelmistoja läntisiä yhtiöitä alhaisemmilla hinnoilla.

Lisää panoksia Tshekin tasavaltaan

Euroopan merkitys kasvaa muutenkin Infosysin bisneksissä. Syyskuun alussa yhtiö ilmoitti, että se kaksinkertaistaa työntekijöidensä määrän Tshekin tasavallassa. Tammikuuhun mennessä Tshekissä työskentelee 350 infosysiläistä, raportoi Bloomberg.

Tshekin kautta Infosys tähyää eurooppalaisten pankkien ja teleyhtiöiden it-palveluiden perään. Tällä hetkellä jo neljäsosa Infosysin myynnistä on peräisin läntisen Euroopan maista.

Yhtiöllä on liiketoimintayksikkö Saksassa sekä kaksi ohjelmistojen kehityskeskusta Swindonissa Isossa-Britanniassa. Sikäläinen U.K. Infosys hankkii kaksi kolmasosaa bisneksistään Yhdysvalloista.

Lisää suuria asiakkaita

Toisen neljänneksen kelpo tulos ja jatkuvasti paisuva tilauskanta rohkaisi Infosysiä nostamaan ohjaustaan koko vuoden tulokseksi ja myynniksi. Yhtiö hankki jakson aikana kolme asiakasta, joiden laskutus on yli 70 miljoonaa dollaria. Myös 50 miljoonan taalan asiakkaiden määrä kaksinkertaistui.

Yhtiö odottaa koko vuoden myynnin asettuvan kolmen miljardin dollarin tietämille.

Infosys on ensimmäinen tuloksestaan raportoinut suuri intialainen ohjelmistotalo. Mumbaissa toimiva isompi Tata Consultancy Services Ltd. raportoi ensi viikolla. Bangalorelainen Wipro Ltd. julkistaa tulostietonsa 18. lokakuuta ja alan nelonen Satyam Computer Services Ltd. lokakuun 20. päivänä.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      Sanoman tappio syveni

    4. 4

      Wärtsilän tulos heikkeni yllättäen

    5. 5

      Ruotsalaisoperaattoreita epäillään kartellista – Telia yksi epäillyistä

    6. 6

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    7. 7

      Näkökulma: Macronin voitto tuskin ratkaisee Ranskan ongelmia

    8. 8

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    9. 9

      WSJ: Trump aikoo laskea yritysveroa tuntuvasti

    10. 10

      Yhä harvempi toimeentulotukihakemus hylätään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    4. 4

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    5. 5

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    6. 6

      Sammon osakkeiden kohtalo kuumentaa tunteita – poliisille tutkintapyyntö salailusta

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      UPM:n toinen tehdashanke etenee Uruguayssa – ei jää kiinni ainakaan rahoituksesta

    9. 9

      UPM yllätti tulosparannuksella – kysyntä oli hyvä etenkin Aasiassa

    10. 10

      Teuvan Siwa sulki ovensa – sokea Pekka murehtii, miten pärjää uudessa kaupassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää