Fryckmanille korvauksia henkisestä kärsimyksestä

Julkaistu: , Päivitetty:

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) määräsi Suomen maksamaan 5000 euroa henkisestä kärsimyksestä ja 3500 euroa oikeudenkäyntikuluista liikemies Peter Fryckmanille liian pitkästä oikeudenkäynnistä.


Juttu ajoittuu jo 1990-luvun alkupuolelle, jolloin Helsingin käräjäoikeus alkoi käsitellä liikemiehen rötöksiä.

Oikeusjupakka liittyi 1980-luvun lopun niin sanottuihin Kouri-kauppoihin. Tapauksessa oli kyse operaatiosta, jossa Kansallispankki hyödynsi Fryckmanin yhtiöitä Yhdyspankin nurkanvaltauksessa.

Helsingin käräjäoikeus käsitteli juttua lähes seitsemän vuotta, istuntoja pidettiin 26.

Käräjäoikeus tuomitsi Fryckmanin vuonna 2000 puolentoista vuoden ehdottomaan vankeuteen ja suurkorvauksiin kahdesta velallisen epärehellisyydestä.

Oikeusprosessi kesti pitkään, koska juttu tuli vireille jo vuonna 1993. Alkuperäinen oikeuden puheenjohtajakin ehti kuolla käräjäoikeuskäsittelyn aikana.

EIT katsoi, että asian käsittely käräjäoikeudessa oli poikkeuksellisen pitkä, vaikka se ei sisältänytkään pitkiä toimettomuuden jaksoja. EIT:n mielestä käsittely hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa ei kestänyt liian kauan. Vasta kuluvana vuonna korkein oikeus päätti, ettei se pui Fryckmanin asiaa lainkaan.

Kokonaisuudessaan jutun käsittely kesti eri oikeusasteissa yhdeksän vuotta. EIT:n mukaan aika ei täyttänyt Euroopan ihmisoikeussopimuksen edellyttämää kohtuullisen ajan vaatimusta.

Fryckman on saanut jo kolmesti vankeutta samaan kokonaisuuteen liittyvistä talousrikoksista. Tuorein tuomio lankesi viime vuoden heinäkuussa, kun Helsingin käräjäoikeus langetti hänelle 2,5 vuotta vankeutta kirjanpitorikoksesta, törkeästä velallisen petoksesta ja törkeästä velallisen epärehellisyydestä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    2. 2

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    3. 3

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    4. 4

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    7. 7

      Pörssiin pyrkivän Silmäaseman markkina-arvo selvisi

    8. 8

      G7-kokous alkaa tänään – Trumpille luvassa epämiellyttäviä keskusteluja

    9. 9

      Suomi ja Venäjän sopuun – lentoja Helsingin ja Moskovan välillä voidaan lisätä

    10. 10

      Positiivisen tulosvaroituksen antanut Lehto kovassa vauhdissa pörssissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    2. 2

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    3. 3

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    6. 6

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    7. 7

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    8. 8

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    9. 9

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    10. 10

      Hypo: Asuntojen hinnat nousevat tänä ja ensi vuonna maltillisesti – taustalla ”raju rakentaminen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    5. 5

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    10. 10

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    11. Näytä lisää