VTT:n Kara ihmettelee Purasjoen ehdotuksia

Julkaistu:

Energia-asiantuntijat tyrmäävät selvitysmies Matti Purasjoen ehdotuksen uudesta valtionjohtoisesta sähköyhtiöstä.
Kilpailuviraston entinen ylijohtaja Purasjoki luovutti tiistaina selvityksensä sähkömarkkinoiden toimivuudesta kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkariselle (kesk.).
– Ehdotus on kummallinen, koska markkinoiden vapauttamisen pääperiaate on ollut valtion roolin vähentäminen. Siten ehdotukset ovat paluuta taaksepäin. En näe realistisena sitä, että valtio lähtee mukaan investoijaksi tai omistajaksi, ihmettelee VTT:n toimialajohtaja Mikko Kara.

Kara laati ministeriön edellisen selvityksen sähkö- ja päästöoikeusmarkkinoiden toiminnasta viime vuonna.
– Ehdotuksissa on takana ajatus, että teollisuudelle pitäisi turvata halpa sähkö. Tosiasiassa halvan sähkön aika on ohi, koska polttoaineiden hinnat ovat nousseet. Teollisuuden täytyy sopeutua tehostamalla energiankäyttöä.

Valtionyhtiö estäisi yksityiset investoinnit sähköntuotantoon, arvioi Teknillisen korkeakoulun energiatalouden professori Pekka Pirilä.
– Valtion tulemisesta riskinottajaksi sähköntuotantoon on hyvin kyseenalainen esitys. Varma tapa estää markkinaa kehittymästä toimivaksi on valtion lähtö mukaan ydinvoimalan rakentamiseen. Julkinen investointi estää yksityiset investoinnit. Yllätyin, kun kilpailuviraston entinen ylijohtaja ehdottaa tällaista, hämmästelee Pirilä.

Pirilä arvelee, ettei uusi yhtiö toimisi markkinoiden ehdoilla.
– Ruotsissa ja Norjassa toimivat valtionyhtiöt Vattenfall ja Statkraft, jotka toimivat yksityisen yhtiön tavoin. Siten uuden valtionyhtiön toimintatavan pitäisi poiketa, jotta yhtiö muuttaisi mitään.

Ehdotus kuudennesta ydinvoimalasta ei saa kannatusta asiantuntijoilta. Karan mielestä kuudennelle ydinvoimalalle ei ole tarvetta, koska Pohjoismaiden sähkönkulutus vähenee ensi vuosikymmenellä.
– Pohjolan sähkönkulutus on keinotekoisesti korkealla tällä hetkellä. Suomen ja Ruotsin metsäteollisuuden sekä Norjan alumiiniteollisuuden kulutus tulee kääntymään laskuun. Se on syy, miksi toimijat eivät halua investoida.

Pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla ei Pirilän mukaan ole pula ydinvoimalan kaltaisesta kapasiteetista vaan helpommin säädettävästä tuotannosta, jolla voidaan tasoittaa vesivoimaloiden tuotantovaihteluita.
– Pohjoismaissa ei ole sähköpulaa, jos on sateinen vuosi. Tarvitaan sellaista kapasiteettia, jonka investointikustannukset eivät ole suuret. Ydinvoimalat eivät sovi tähän tehtävään. Polttoainepohjaiset voimalat ovat tähän ongelmaan parempia ratkaisuja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    2. 2

      Tutkimus piirtää karua kuvaa Postista: ”Haluan omaehtoisesti irtisanoutua, että en joudu kohtaamaan sitä nöyryytystä”

    3. 3

      Spiegel: Saksalaisilla autonvalmistajilla kartelli 1990-luvulta lähtien – sopivat myös dieseleiden päästöistä

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    6. 6

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    7. 7

      Näiden kesämökkien hinnat ovat usein pielessä

    8. 8

      Ryanair uhkaa perua lentonsa Britannian ja EU:n välillä, ellei brexitistä synny sopua

    9. 9

      Näin saat mökkisi arvon nousemaan – asiantuntijoiden 7 vinkkiä

    10. 10

      Näin vanhat asunnot kävivät kaupaksi kesäkuussa – katso suurimpien kaupunkien tilanne

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    2. 2

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    3. 3

      Tutkimus piirtää karua kuvaa Postista: ”Haluan omaehtoisesti irtisanoutua, että en joudu kohtaamaan sitä nöyryytystä”

    4. 4

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    5. 5

      Näiden kesämökkien hinnat ovat usein pielessä

    6. 6

      Kävitkö työhaastattelussa? Nämä kahdeksan merkkiä kertovat, miten sujui

    7. 7

      Näin saat mökkisi arvon nousemaan – asiantuntijoiden 7 vinkkiä

    8. 8

      Brexitin seuraus: Frankfurt alkaa käydä ahtaaksi

    9. 9

      Kilpailu Aasian-reiteillä kiristyy – Finnairin täytyy vakuuttaa nihkeät koneenvaihtajat

    10. 10

      Asiakkaan allekirjoitus paperissa ei vapauta yrittäjää vastuusta, jos jotain sattuu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Ei mitään muutosta 43 vuodessa – suomalaisten suosikkijuoma maksaa lähes tismalleen yhtä paljon

    4. 4

      Uskomaton päivä: kuusi suomalaisyhtiötä antoi tulosvaroituksen – yksi romahti pörssissä täysin

    5. 5

      Haluatko rikastua? Sijoitusguru kertoo, mitä tilillä makaaville rahoille kannattaisi oikeasti tehdä

    6. 6

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    7. 7

      ”Nuori nainen on aikamoinen riski pienelle firmalle” – kokemukset työhaastatteluista kirvoittivat kovia kommentteja

    8. 8

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    9. 9

      Kuivan maan mökeillä on uusi, suuri ostajajoukko: ”Se on varasuunnitelma”

    10. 10

      Bernerin ehdotus: 14 muutosta ajo-opetukseen – ”Tulee olemaan ajokorttiluokkia, joissa hinta voi puolittua”

    11. Näytä lisää