Virolaisyhtiön tulo Suomen rautateille uhkaa tyssätä

Julkaistu: , Päivitetty:

VR ei välttämättä saakaan kilpailijoita kotimaan rahtiliikenteeseen vielä ensi vuoden alusta. Virolaisen Spacecom-yhtiön aie aloittaa rahtikuljetukset Suomen rautateillä uhkaa tyssätä tai vähintään viivästyä lupahakemuksen puutteisiin.
Rautatieviraston ylijohtajan Kari Alppivuoren mukaan yhtiöltä on pariin otteeseen pyydetty hakemuksen liitteeksi lisätietoja, joita ei kuitenkaan ole saatu. Viimeinen määräaika niiden toimittamiselle umpeutui jo kesäkuussa, eikä yhtiöstä sen jälkeen ole otettu Rautatievirastoon yhteyttä.
– Olemme nyt hankalassa tilanteessa, että tehdäänkö päätös että hakemus on rauennut vai kyselläänkö vielä perään, Alppivuori pohti STT:lle.

Spacecom eli SRW Rail on hakenut toimilupaa kuljettaakseen venäläisen Severstal-yhtiön rahtia eli lähinnä rautamalmipellettejä Kostamuksesta Kokkolan satamaan.
Yhtiön edustaja Oleg Ossinovski kertoi virolaisen Eesti Päevalehden Ärileht-liitteessä keskiviikkona, että yhtiö kaavailisi Suomen liikenteeseen 600 vaunua, joista kertyisi kymmenkunta junayksikköä.

Rautateiden rahtiliikenne vapautuu Suomessa kilpailulle vuodenvaihteessa. Spacecom on tähän mennessä ainoa yhtiö, joka on hakenut toimilupaa.
Alppivuoren mukaan virolaisyhtiön kovin laajan toiminnan aloittaminen heti vuoden alusta on hankalaa myös siksi, että yhtiön pitäisi hyvissä ajoin hakea Ratahallintokeskukselta kapasiteettia liikennöintiään varten.

Kilpailun vapautuminen koskee tässä vaiheessa vain maan sisäisiä, ei kansainvälisiä kuljetuksia. Yhdysliikenne Venäjältä Suomeen on edelleen VR:n hoidossa. Rajalla pitäisi siis tehdä siirtokuormaus, mitä Spacecomissa ei välttämättä ole otettu huomioon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    3. 3

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    8. 8

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    9. 9

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    10. 10

      Onko sinulla asuntovelkaa? Näin korkojen nousu iskee

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    4. 4

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    5. 5

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    6. 6

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    7. 7

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    8. 8

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    9. 9

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    10. 10

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää