Ruotsin porvarit lämpenevät ruuhkamaksuille

Julkaistu: , Päivitetty:

Ruotsin porvaripuoluejohtajat aikovat ottaa ruuhkamaksut käyttöön Tukholmassa ainakin väliaikaisesti. Syyksi päätökseen puoluejohtajat kertoivat muiden liikenneratkaisujen, esimerkiksi Tukholman ohikulkutien rahoittamisen.
Neljän puolueen johtajat kertoivat asiasta Dagens Nyheter -lehden mielipidesivulla. Parhaillaan hallitusneuvotteluja käyvä porvaripuolueiden

ryhmittymä voitti syyskuun puolivälissä Ruotsissa järjestetyt valtiopäivävaalit. Vaalien yhteydessä Tukholmassa ja sen naapurikunnissa järjestettiin kansanäänestys tänä vuonna toteutetun ruuhkamaksukokeilun muuttamisesta pysyväksi käytännöksi. Tukholmalaiset äänestivät ruuhkamaksujen puolesta mutta naapurikunnat asettuivat niitä vastaan.

Maltillisen kokoomuksen Fredrik Reinfeldtin, keskustapuolueen Maud Olofssonin, kansanpuolueen Lars Leijonborgin ja kristillisten Göran Hägglundin ruuhkamaksuihin sunnuntaina ottama kanta ei ole lopullinen.

Kokoomuksen johtaja ja Ruotsin tuleva pääministeri Reinfeldt sanoi sunnuntaina uutistoimisto TT:lle, ettei kanta merkitse pyrkimistä pysyviin ruuhkamaksuihin, vaan rahoituskeinoa muille liikenneratkaisuille. Reinfeldtin mukaan pitkällä aikavälillä ruuhkamaksut saatetaan muuttaa paikallisiksi tai alueellisiksi tietulleiksi.

Tammikuusta elokuuhun kestänyt ruuhkamaksukokeilu toteutettiin Tukholman liikenneruuhkien vähentämiseksi ja ilmanlaadun sekä kaupunkiympäristön parantamiseksi. Kaupungin rajan ylittävien autoilijoiden oli maksettava arkisin päiväsaikaan ruuhkamaksua, jonka suuruus riippui kellonajasta.

Kokeilun aikana liikenteen määrä väheni keskustassa noin viidenneksellä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Britannia teki historiallisen päätöksen: kieltää uudet bensiini- ja dieselautot

    2. 2

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    3. 3

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    4. 4

      Huijari esittäytyy poliisiksi ja pyytää pankkitunnuksia – 5 karua tapaa, joilla vanhuksia huijataan

    5. 5

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    6. 6

      Jos haluat matkustaa varman päälle: ”Älä jättäydy yhden kortin varaan”

    7. 7

      Jopa 400 000 asiakasta pankin tietoturvaloukkauksen kohteena

    8. 8

      Vastaliike Amazonille – eurooppalaiset toimijat yhdistävät voimansa

    9. 9

      Autoliitto Lännen Medialle: Britannian tavoite on ”todella kunnianhimoinen”

    10. 10

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    2. 2

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    3. 3

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    4. 4

      Pankki jättää huomioimatta kolmanneksen yli 60-vuotiaiden lainanhakijoiden tuloista – perustelee direktiivillä

    5. 5

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    6. 6

      Huijari esittäytyy poliisiksi ja pyytää pankkitunnuksia – 5 karua tapaa, joilla vanhuksia huijataan

    7. 7

      Britannia teki historiallisen päätöksen: kieltää uudet bensiini- ja dieselautot

    8. 8

      Sijoittajat pettyivät: Tulosjulkistajien osakkeet halpenivat rajusti

    9. 9

      Outokummulta erittäin hyvä tulos

    10. 10

      Jopa 400 000 asiakasta pankin tietoturvaloukkauksen kohteena

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää