Tietovuodot yleistyvät

Julkaistu: , Päivitetty:

Kiristyvä kilpailu ja kansainvälistyminen näkyvät myös yritysvakoilun ja tietovuotojen yleistymisenä. Myös markkinoinnin kanntaa varautua niiihin.


Suomalaisfirmojen markkinointi- ja brändijohtajat kiistävät törmänneensä työssään yrityssalaisuuksiin liittyviin rikoksiin. Osa ei ole niiden mahdollisuutta edes tullut pohtineeksi.

- Tähän ei meillä markkinointiosastolla ole hirveästi kiinnitetty huomiota. En edes tiedä, miten asiat on hoidettu yrityksen muilla osastoilla, myöntää Sinebrychoffin markkinointijohtaja Panu Vuorimaa.

- Voin olla liian sinisilmäinen, mutta minusta tuntuu, että suomalaiset ovat näissäkin asioissa perusrehellisiä, toteaa puolestaan Ruokakeskon markkinointijohtaja Juha Andelin.

Yhdysvalloissa vuonna 2002 tehdyn selvityksen mukaan sikäläiset yritykset menettävät yrityssalaisuuksia ja aineetonta omaisuutta rikollisille vähintään 45 miljardin euron arvosta.

Suomesta ei tarkkoja lukuja ole saatavissa. Yksi syy on Keskuskauppakamarin asiamiehen Kaisa Saarion mukaan poliisin tilastoinnin puutteellisuus: poliisi ei tilastoi erikseen yrityssalaisuuksiin ja aineettomiin oikeuksiin liittyviä rikoksia.

Taloudellisen merkityksen arvioimista vaikeuttavat hinnoitteluongelmat.

- Miten määrätään hinta esimerkiksi asia-kasrekisterille? Saario kysyy.

Merkkejä yrityssalaisuuksiin liittyvien rikosten yleistymisestä kuitenkin on, sanoo Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n yritysturvallisuustoimiston päällikkö Kalevi Tiihonen.

Poliisitutkintaan päätyy vuosittain nelisenkymmentä tapausta. Keskuskauppakamarin ja Helsingin seudun kauppakamarin viime vuonna Taloustutkimuksella teettämän yritysten rikosturvallisuusselvityksen mukaan niitä on todellisuudessa huomattavasti enemmän.

Selvityksessä joka kymmenes yritys ilmoitti joutuneensa varsinaisen yritysvakoilun kohteeksi. Joka viides puolestaan kertoi, että luottamuksellisia tietoja oli vuotanut yrityksestä lähteneen työntekijän mukana.

Saario ja Tiihonen puhuvatkin piilorikollisuudesta. Sen laajuutta ei tiedä kukaan.

- Syitä on kaksi. Toinen ja vakavampi on se, etteivät edes yritykset itse tiedä, mitä niiltä mahdollisesti on viety. Toinen on se, etteivät ne halua ilmoittaa asiasta, koska pelkäävät maineen menettämistä, Tiihonen selittää.

Yritysturvallisuuden asiantuntijat kehottavat yrityksiä panostamaan työntekijöiden koulutukseen. Sillä voidaan ehkäistä etenkin tahattomia tietovuotoja.

Saario tähdentää myös huolellisen rekrytoinnin sekä kirjallisten salassapitosopimusten merkitystä.

- Salassapitosopimusten tekeminen jo itsessään ehkäisee yrityssalaisuuksien anastusta ja rikkomistapauksessa yrityksen asema on parempi, Saario korostaa.

Ruokakeskon markkinointiosastolla tietoturva-asiat ovat Andelinin mukaan osa työhön perehdytystä. Kaikki työntekijät allekirjoittavat salassapitosopimuksen.

Pauligilla salassapitosopimuksia laaditaan brändijohtaja Siru Heinon mukaan lähinnä joitakin projekteja varten. Tietoturvakoulutusta Pauligilla ei säännöllisesti ole, vaan asia nousee esiin työn ohessa. Erityisesti se korostuu, kun taloon tulee uusia työntekijöitä.

- Olemme tulleet entistä tietoisemmiksi siitä, että henkilöstölle on syytä täsmentää, mitkä asiat ovat talon tai projektin sisäisiä asioita. Esimerkiksi brändinhallinnassa on kaksi brändimanuaalia, joista toinen on luottamuksellinen ja toisen voi laittaa laajempaan jakeluun.

Heino muistuttaa myös, että on paljon paikkoja, joissa on syytä pitää suu supussa työasioista ja kannettava tietokone suljettuna.

- Lentokoneessa näkee usein ihmisten levittelevän sellaisia papereita, joita ei ehkä pitäisi.

Sinebrychoffin Vuorimaa sanoo miettineensä yrityssalaisuusasioita ennen muuta mainostoimistosuhteiden näkökulmasta.

- Hyvä yhteistyö mainostoimiston kanssa tarkoittaa molemminpuolista avoimuutta. Toisaalta maailma on sellainen, että yhdessä yössä toimistolla saattaa olla uusi kumppani, joka on meidän kilpailija.

- Tieto meidän suunnitelmistamme jää siihen toimistoon, emmekä me pysty kontrolloimaan, valuuko se ensi kuussa kilpailijalle.

Pauligin mainostoimistosopimukseen on kirjattu salassapitovelvoite, joka kieltää myös kommentit medialle.

Ruokakeskon ja Sinebrychoffin yhteistyökumppaneitakin sitoo kirjallinen salassapitosopimus.

Näin vältät tietovuodot

  • Tarkista avainhenkilöiden ja muiden työntekijöiden taustat.
  • Tarkista alihankkijoiden ja yhteistyökumppaneiden luotettavuus.
  • Ota käyttöön salassapito- ja kilpailukieltosopimukset.
  • Laadi kaikki sopimukset kirjallisina.
  • Panosta työntekijöiden turvallisuustietoisuuden lisäämiseen.
  • Laadi liike- ja ammattisalaisuuksia sekä muita tietoja koskeva luokittelu- ja käsittelyohje.
  • Laadi turvallisuusohjeet työmatkoja varten.
  • Suojaa tiedot teknisesti.
  • Vältä liiallista avoimuutta.
  • Varaudu siihen, että yrityksesi voi olla yritysvakoilun kohde.

Tietoon liittyviä riskejä

  • Tietoverkkoon murtautuminen tai sen yritys.
  • Tietojen kopiointi omaan käyttöön ennen työpaikan vaihtamista.
  • Yritysasioista kertominen luvatta kolmannelle osapuolelle tahallisesti tai tahattomasti.
  • Yritystiedon luvaton urkkiminen.
  • Luottamuksellista asiaa sisältävän asiakirjan luovuttaminen luvatta kolmannelle osapuolelle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomi luopui omasta järjestelmästä: eroaminen eurosta vaikeutui huomattavasti – kaikki maksut kulkevat EKP:n kautta

    2. 2

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    3. 3

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    4. 4

      Tutkimus: Ihminen alkaa inhota työtään 35-vuotiaana

    5. 5

      Työntekijä on ihanneiässä vain muutaman vuoden, tutkija sanoo – ”Aikaikkuna alkaa olla jo yllättävän pieni”

    6. 6

      Oikeusasiamies: Merkittävä määrä velallisia saanut virheellisesti maksuhäiriömerkinnän

    7. 7

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    8. 8

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    9. 9

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    10. 10

      OP: Suhdannenousu vasta alkutekijöissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    2. 2

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    3. 3

      Työntekijä on ihanneiässä vain muutaman vuoden, tutkija sanoo – ”Aikaikkuna alkaa olla jo yllättävän pieni”

    4. 4

      Tutkimus: Ihminen alkaa inhota työtään 35-vuotiaana

    5. 5

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    6. 6

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    7. 7

      Oikeusasiamies: Merkittävä määrä velallisia saanut virheellisesti maksuhäiriömerkinnän

    8. 8

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    9. 9

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    10. 10

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    7. 7

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    8. 8

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    9. 9

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    10. 10

      Seppälää haetaan konkurssiin

    11. Näytä lisää