Matkatoimistoja vaivaa tunku kaukomaille

Julkaistu: , Päivitetty:

Kaukomatkojen kysynnän räjähdys on yllättänyt matkatoimistot. Ne ovat haalineet viime aikoina lisää lentokalustoa ja hotellihuoneita. Thaimaahan haluavia joudutaan ohjaamaan muualle.
Aurinkomatkojen toimitusjohtajan Jukka Salaman mukaan kaukomatkojen kysyntä kuluvalle talvikaudelle on ollut poikkeuksellisen suurta. Tukossa alkaa olla erityisesti Thaimaa.

Monella matkatoimistolla Thaimaan osuus kaukomatkoista on suunnilleen puolet, joten kyse on isosta ilmiöstä.

- Hajapaikkoja Thaimaahan löytyy, jos yksi tai kaksi henkeä on lähdössä. Kuusihenkiselle perheelle voi olla tiukempaa löytää samaan hotelliin majoitusta, sanoo Salama.

- Muihin kaukomaihin paikkoja on löytynyt paremmin. Esimerkiksi Brasiliaan ja Intiaan on paikkoja, matkat eivät ole vielä loppu.

Finnmatkojen kaukomatkojen myynti ensi talvikaudelle on toimitusjohtaja Riitta Vermaksen mukaan melkein kaksi kertaa niin paljon kuin vastaavana aikana viime vuonna.

- Thaimaa on kasvanut huikeasti, sanoo Vermas.

Tjäreborgin toimitusjohtajan Jan Wedinin mukaan kysyntä kaukomatkoille on kovaa. Wedinin mukaan Tjäreborgilla on vaikeuksia vastata kysyntään.

- Kysyntä Thaimaahan on kasvanut kaksinkertaiseksi vuodessa. Meillä ole enää lisää kapasiteettia Thaimaassa, toteaa Wedin.

Matkanjärjestäjät joutuvat ohjaamaan Thaimaan matkojen kyselijöitä muualle.

- Valitettavan usein joudumme niin tekemään. Kauppa kääntyy muihin kohteisiin, esimerkiksi Brasiliaan, Kuubaan ja Dominikaaniseen tasavaltaan, sanoo Aurinkomatkojen kaupallinen johtaja Tuomo Meretniemi.

Matkojen saanti Thaimaan lisäksi muihin kaukokohteisiin joulun ja uudenvuoden ajaksi on tiukkaa. Samoin syys- ja talvilomien aikaiset matkat on myyty melkein loppuun.

Ennakkosuunnittelu on kovassa kysynnässä pettänyt. Esimerkiksi Aurinkomatkoilla on ollut vaikeuksia löytää tilaa Thaimaasta. Yhtiö on haalinut lisää huone- ja lentokapasiteettia aivan viime aikoina.

- Kysyntä on yllättänyt, emmekä ole osanneet varautua täysin, sanoo Meretniemi.

Myös Finnmatkoilla on ollut vaikeuksia löytää lentopaikkoja.

- Huomasimme, että konekapasiteetti ei riitä, mutta pystyimme järjestämään koneen hoitamaan Phuketin lentoja, sanoo Vermas.

Matkanjärjestäjät ovat kuitenkin osanneet ennakoida kaukomatkojen kysynnän kasvua kohtuullisen hyvin.

- Tarjonta on lisääntynyt, sanoo Salama.

Valmismatkojen myynti kaukomaihin räjähti kasvuun muutama vuosi sitten.

- Talous on ollut hyvässä mallissa, ja ostovoima on parantunut. Ihmisillä on ylimääräistä rahaa käyttää muun muassa lomamatkoihin selittää, Aurinkomatkojen Salama ilmiötä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    3. 3

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    4. 4

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    5. 5

      Työttömyysaste kääntyi taas nousuun – huhtikuussa 10,2 %

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    8. 8

      Kesärenkaat netistä – huomasitko lisäkulut?

    9. 9

      Säästöpankkiliiton toimitusjohtaja eroaa

    10. 10

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    4. 4

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    5. 5

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    6. 6

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    7. 7

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    8. 8

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    9. 9

      Kasvispiirakka sen osoitti – asiakkaan toive voi näkyä kauppojen hyllyillä nopeasti

    10. 10

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    5. 5

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    10. 10

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    11. Näytä lisää