Neste Oil tähtää johtavaksi biodieselin valmistajaksi

Julkaistu: , Päivitetty:

Neste Oil tähtää maailman johtavaksi biodieselin valmistajaksi. Se aikoo tuottaa useita miljoonia tonneja biodieseliä vuodessa.


Öljynjalostus pysyy kuitenkin Neste Oilin strategialinjauksen mukaan yhtiön keskeisenä liiketoiminta-alueena ja yhtiö aikoo jatkaa investointeja nykyisten jalostamojensa edelleen kehittämiseksi.

Neste Oil arvioi investoivansa kasvuhankkeisiinsa useita miljardeja euroja seuraavan kymmenen vuoden aikana.

- Tähtäämme maailman johtavaksi biodieselin valmistajaksi, mikä merkitsee useiden miljoonien tonnien vuosittaisia tuotantovolyymeja, toimitusjohtaja Risto Rinne toteaa tiedotteessa.

Rinteen mukaan Neste Oil rakentaa tulevina vuosina useita biodiesellaitoksia eri markkina-alueille itse tai yhdessä kumppaneiden kanssa. Lisäksi tarkoitus on panostaa merkittävästi biopolttoaineiden tutkimukseen ja kehitykseen erilaisten uusiutuvien raaka-aineiden hyödyntämiseksi. Nykyisillä jalostamoilla jatketaan investointeja, joilla nostetaan tuotannon jalostusarvoa.

- Omaan teknologiaan perustuvan biodieselin valmistuksen voimakkaasti kasvuhakuinen strategia kasvattaa hallituksen arvion mukaan parhaiten omistaja-arvoa, Neste Oilin hallituksen puheenjohtaja Timo Peltola sanoo.

Strategialinjauksen yhteydessä Neste Oilin hallitus hyväksyi yhtiölle taloudelliset tavoitteet. Tavoitteena on, että keskimääräisen pääoman tuotto verojen jälkeen on vähintään 15 prosenttia vuodessa. Osinkoina on tarkoitus jakaa vähintään kolmannes perusliiketoiminnan vuosituloksesta. Velan osuudeksi kokonaispääomasta hallitus määritteli 25-50 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    2. 2

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    3. 3

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    4. 4

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    5. 5

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    6. 6

      Kuva näyttää käänteen: Syrjäyttävätkö kuusikymppiset nuoria työpaikoilta?

    7. 7

      70-luvulla tehtiin kurjimmat talot – milloin parhaat?

    8. 8

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    9. 9

      Laskelmat: Näin palkkojen jäätyminen nostaisi eläkemaksujasi

    10. 10

      Tanskan kruunu poikkeuksellisen vahva euroon verrattuna – keskuspankki voi ryhtyä toimiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    2. 2

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    3. 3

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    4. 4

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    5. 5

      Kuva näyttää käänteen: Syrjäyttävätkö kuusikymppiset nuoria työpaikoilta?

    6. 6

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    7. 7

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    8. 8

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    9. 9

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    10. 10

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    5. 5

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    6. 6

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    7. 7

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    8. 8

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    11. Näytä lisää