Analyytikko: Elcoteqin tulosvaroitus johtuu Nokiasta

Julkaistu: , Päivitetty:

Elektroniikan teollisuuden sopimusvalmistaja Elcoteq arvioi kolmannen vuosineljänneksen liikevaihtonsa ja liiketuloksensa heikkenevän viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

- Euroopan alueella olemme olleet vähän liian optimisia tuotantomäärien kasvun suhteen. Siksi tuloksemme kolmannella vuosineljänneksellä jää alkuperäisestä tavoitteesta, sanoo Elcoteqin talous- ja rahoitusjohtaja Teo Ottola.

Tulosvaroitus romahdutti yhtiön kurssin torstaina 16 prosentin laskuun. Varoitus herätti markkinoilla pelkoja myös Nokian tilanteesta. Nokian kurssi putosi torstaina 1,7 prosenttia.

Investointipankki Nomuran analyytikko Richard Windsor uskoo, että Elcoteqin tulosvaroitus johtuu lähes kokonaan Nokian tilausten vähenemisestä. Elcoteq vastaa noin puolesta Nokian ostamasta alihankinnasta. Nokian tuotannosta sopimusvalmistajien osuus on 20 prosenttia.

- Nokialla on todennäköisesti mennyt kuluvalla vuosineljänneksellä Euroopassa heikommin kuin he ovat odottaneet. Uskoisin Samsungin menestyneen Euroopassa hyvin kolmannella vuosineljänneksellä, Windsor sanoo.

Vaikeuksia Elcoteqilla on Euroopan lisäksi USA:ssa. Liikevaihto kasvaa lähes odotusten mukaisesti, mutta samanaikaisesti kannattavuus ei parane.

Elcoteqilla oli USA:n tuotantomäärissä ongelmia jo toisella vuosineljänneksellä.

- Olemme menossa Amerikassa oikeaan suuntaa. Tuotantomäärät ovat kasvaneet, Ottola sanoo.

Elcoteq arvioi toisen vuosineljänneksen tulostiedotteessaan liikevaihdon kasvavan ja liiketuloksen olevan samalla tasolla vuoden 2005 heinä-lokakuuhun verrattuna.

- Yhdysvalloissa toimintamme on painottunut enemmän päätelaitteisiin kuin muualla. Meillä on siellä selvästi vähemmän verkkolaitteiden sopimusvalmistusta.

Yhtiö korjaa myös koko vuotta koskevaa ennustettaan. Liikevaihdon kasvu painuu viiteen prosenttiin viime vuoteen verrattuna ja liiketulos heikkenee.

Elcoteqin liikevaihdosta 80 prosenttia muodostuu päätelaitteista, joihin kuuluu kännyköiden lisäksi digisovittimet ja kodin viihde-elektroniikka.

Verkkolaitteiden sopimusvalmistuksen osuus Elcoteqin liikevaihdosta on 20 prosenttia.

Ottola ei halua lainkaan kommentoida tulosvaroituksen syitä asiakastasolla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    2. 2

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    3. 3

      Seppälää haetaan konkurssiin

    4. 4

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    5. 5

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    6. 6

      Lindexin toimitusjohtaja irtisanoutui

    7. 7

      Seppälässä vaarassa 270 työpaikkaa – ”Olemme kiitollisia pitkämielisyydestä”

    8. 8

      Kurja kesäsää iski pahasti Seppälään – ”poikkeuksellisen onnistuneet” kululeikkaukset eivät auttaneet

    9. 9

      Selvitys: Kiinan ja USA:n välinen kauppasota vahingoittaisi enemmän Kiinaa

    10. 10

      Total ostaa Maerskin öljy- ja kaasuliiketoiminnan 7,5 miljardilla dollarilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    3. 3

      Seppälää haetaan konkurssiin

    4. 4

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    5. 5

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    6. 6

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    7. 7

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    8. 8

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    9. 9

      Lindexin toimitusjohtaja irtisanoutui

    10. 10

      Seppälässä vaarassa 270 työpaikkaa – ”Olemme kiitollisia pitkämielisyydestä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    8. 8

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    9. 9

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    10. 10

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    11. Näytä lisää