Koizumi: Suhteet Kiinaan ja Etelä-Koreaan ovat kunnossa

Japanin pääministeri Junichiro Koizumi ei ole huolissaan, vaikka Kiinan ja Etelä-Korean edustajat eivät tavanneet häntä ASEM-kokouksen aikana.

- Maidemme suhteisiin on tullut särö yhden kiistakysymyksen vuoksi, Koizumi sanoi pääministerikautensa viimeiseksi jääneessä kansainvälisessä lehdistötilaisuudessa Helsingissä.

Hän viittasi naapurimaissa närää herättäneisiin vierailuihinsa Japanin sankarivainajien temppelissä Tokiossa

- Taloudelliset suhteemme ja yhteistyö kiinalaisten, japanilaisten ja korealaisten yritysten välillä syvenee jatkuvasti. Minä en ole kieltäytynyt huipputapaamisista yhden kiistakysymyksen vuoksi, joten kuka tässä on väärässä?

- Olemme kiistasta huolimatta onnistuneet toimimaan yhdessä myös Pohjois-Korean hillitsemiseksi. Uskon, että Kiinan ja Etelä-Korean johtajat jonain päivänä katuvat toimintaansa.

Koizumi uskoo myös Japanin ja Yhdysvaltojen taloudellisen ja poliittisen.yhteistyön jatkuvan.

- Suhteet Yhdysvaltoihin ovat olleet Japanin politiikan perusta Toisesta Maailmansodasta lähtien. Olemme, ja pysymme, yhteistyössä. Talouskysymyksissäkin olemme ajoittain kiihkeistäkin kiistoista huolimatta aina päässeet molempia tyydyttävään sopuun, Koizumi totesi

. - Vakaat suhteet Yhdysvaltoihin ovat edistäneey myös Japanin suhteita muihin maihin.

Japanin talouteen Koizumi arveli saattaneensa kaudellaan alkuun tarpeellisen muutoksen, jonka jatkuminen on edellytys talouden suotuisalle kehitykselle.

- Tarvitsemme innovaatioita ja uskallusta kehittää niitä. Myös sosiaaliturvan tulee tukea niitä, jotka eivät heti onnistu ja antaa heille uusia mahdollisuuksia. Menestystä tulee rohkaista, ja antaa onnistuneille paremmat mahdollisuudet tukea heikommin pärjääviä.

Helsingin kokousta Koizumi piti menestyksekkäänä.

- Kokous laajensi Aasian ja Euroopan maiden yhteistyömuotoja niiden kohdatessa maailmanlaajuisia haasteita kuten terrorismi ja taudit. Yhteistyötä tulee jatkuvasti syventää kehityksen vakauttamiseksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Valkoinen talo esitteli verouudistusta – yksityiskohdat vielä auki

    3. 3

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    4. 4

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    5. 5

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    6. 6

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    7. 7

      Suomalainen peli voitti arvostetun palkinnon – Pokémon Gokin jäi taakse

    8. 8

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    9. 9

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    10. 10

      Mitä omistuksiaan valtio voisi myydä? ”Teliaan tai Sampoon voi kallistua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    3. 3

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    4. 4

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    5. 5

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    6. 6

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    7. 7

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    8. 8

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    9. 9

      Uudenkaupungin autotehtaalle hurja hakijaryntäys

    10. 10

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää