Mainokset tarttuvat verkkoon

Mainonnan määrä kasvaa reilusti internetissä loppuvuonna, mutta muissa medioissa kasvutahti on tasainen. Noin arvioivat alan toimijat mediamainonnan loppuvuoden näkymiä.

Tammi-heinäkuussa mediamainontaan käytetyt eurot lisääntyivät TNS Gallupin mukaan 2,8 prosenttia edellisvuoteen verrattuna, eivätkä asiantuntijat usko kasvun juuri paranevan.

- Netissä kysyntä ylittää tarjonnan. Se on aivan selvää, toteaa kontaktitoimisto Toisen toimitusjohtaja Tomi Hilvo.

Tammi-heinäkuussa verkkomediamainonta on kasvanut 28 prosenttia. Huonosti ei ole mennyt televisiollakaan, sillä siellä mediamainonnan määrä on kasvanut alkuvuonna seitsemisen prosenttia.

Televisiokanava MTV:n varatoimitusjohtaja Heikki Rotko arvioi mainonnan määrän kasvavan samalla tavoin kuin alkuvuonna.

- Talouskehitys näyttää vakaalta ja bkt-ennustetta nostettiin juuri. Mitään isoa ja radikaalia muutosta ei näy. Joskus mainonta saattaa piristyä loka-marraskuuhun saakka, mutta nyt ei näyttäisi olevan tulossa mitään suuria muutoksia. Enemmänkin päivityksiä, Rotko toteaa.

Mediatoimisto Dagmarin toimitusjohtajan Tuula Kallion mukaan joillakin yrityksillä on isoja kasvutavoitteita, mikä heijastuu mainonnan rooliin.

- Katse kohdistuu taas nykyasiakkaista myös uusiin asiakkaisiin. Venäjä ja Itämeren alue nappaavat monen yrityksen budjetista kasvavan osan, Kallio sanoo.

Suurimpien sanomalehtien ilmoitustilaa kauppaavan Kärkimedian markkinointijohtajan Jukka Kohosen mukaan alkuvuosi oli hiljainen bruttokansantuotteeseen ja kuluttajien ostovoimaan nähden. Tammi-heinäkuussa mainonta sanomalehdissä lisääntyi puolisen prosenttia, ilmaislehdissä 2,5 prosenttia.

- Usein mediamainonnan volyymi on ollut jyrkässä kasvussa, jos luvut ovat olleet näin hyviä. Siksi uskon mediamainonnan piristyvän loppuvuodesta, Kohonen sanoo.

Sekä teleoperaattorit että vähittäiskauppa ovat vähentäneet mediapanostuksiaan alkuvuonna. Teleoperaattoreiden panostukset ovat vähentyneet 25 prosenttia tammi-heinäkuussa, vähittäiskaupan pari prosenttia.

Kohonen arvioi, että vähittäiskaupan panoksia ovat vähentäneet alan uudelleenjärjestelyt, muun muassa Spar-kaupat.

- Panokset saattavat lisääntyä nyt, kun järjestelyt alkavat olla valmiita. Teleala on rauhoittunut, mutta sekin voi piristyä jonkin verran. Tuskin siellä silti enää mitään ryntäystä saadaan aikaiseksi, Kohonen arvioi.

Sanomalehtiin Kohonen odottaa näkyvää muutosta ensi vuonna. Hän toteaa, että tilattavien sanomalehtien hintakilpailukyky ja laadullinen kilpailukyky paranevat.

- Tämän vuoden lievä takapakki on herättänyt lehdet kehittämään palvelujaan, Kohonen toteaa.

- Sanomalehdet näkevät mahdollisuuden tilanteessa, jossa markkinoille on tullut ilmaisjakelulehtiä. Sanomalehtien mahdollisuudet ovat journalistisessa sisällössä ja siihen panostamisessa.

Ulkomainonnan tavoittavuuden seuraaminen paranee syksyllä, kun markkinoille tulee VAC-kontaktimittari. VAC on lyhenne sanoista visibility adjusted contact.

Tammi-heinäkuussa ulkomainonnan määrä kasvoi kuutisen prosenttia.

Ulkomainosyhtiö JCDe-caux’n toimitusjohtaja Klaus Kuhanen odottaa mittausmenetelmän parantavan huomattavasti ulkomainonnan kilpailukykyä. Ulkomainosliitto lanseeraa uuden valuutan lokakuussa.

Asiantuntijoiden mukaan ensi maaliskuun eduskuntavaalit voivat näkyä mainonnassa jonkin verran loppuvuodesta, mutta varsinaisesti vaalimainonta painottuu ensi vuoden alkuun.

Kuhasen mukaan esimerkiksi JCDecaux käy jo täyttä häkää neuvotteluja vaalimainonnasta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Onnibusin perustaja tarjoaa taksimatkaa jopa 2 eurolla – tällainen kyyti on luvassa

    2. 2

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    3. 3

      Uudessakaupungissa tapahtuu: ensin Mersut, nyt katkaravut

    4. 4

      Valuvatko verorahat soten takia pois Suomesta? Selvitimme, miten 3 terveysjättiä maksaa veroja

    5. 5

      TM: Autovero aleni – näin kävi autokaupan hintojen

    6. 6

      S ja K haukkasivat lisää ruokakaupan kakusta – Lidlin osuus kasvoi niukasti

    7. 7

      Sonera jää historiaan – nimi on nyt Telia

    8. 8

      Terveystalo ja Diacor saivat siunauksen yhdistymiselleen

    9. 9

      Brasilia: Lihaskandaalissa kyse muutaman ihmisen vääristä teoista

    10. 10

      Onnibus lopettaa Virossa – "Byrokratialle ei näy loppua"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    2. 2

      Autotehdas palkkaa yli tuhat – näin paljon he saavat palkkaa

    3. 3

      Uudenkaupungin autotehdas sai uuden ison tilauksen Mersulta – palkkaa tuhat uutta työntekijää

    4. 4

      TM: Autovero aleni – näin kävi autokaupan hintojen

    5. 5

      Kauppaketjun toiminta uhattuna – osake sukeltaa

    6. 6

      Valuvatko verorahat soten takia pois Suomesta? Selvitimme, miten 3 terveysjättiä maksaa veroja

    7. 7

      Näillä alueilla asuntojen arvo pomppasi eniten 10 vuodessa – katso lista

    8. 8

      Uudenlainen lentokone kehitteillä – lippujen hintoihin roima pudotus?

    9. 9

      Onnibusin perustaja tarjoaa taksimatkaa jopa 2 eurolla – tällainen kyyti on luvassa

    10. 10

      Uudessakaupungissa tapahtuu: ensin Mersut, nyt katkaravut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    2. 2

      Kiinalainen verkkokauppa koukuttaa – Suvi, 28: ”Haluan, että minulle on koko ajan tulossa paketteja”

    3. 3

      ”Omat rahat menneet ja ehkä vieraatkin” – toimi näin, jos epäilet katalaa +44 -huijausta

    4. 4

      S-ryhmän varasto suljetaan – 470 työpaikkaa vaarassa

    5. 5

      Wahlroos lahjoitti yli 60 miljoonan osakepotin perheenjäsenilleen – myi Sammon osakkeita yhden sentin hinnalla

    6. 6

      Uusi suomalainen nousi Forbesin miljardöörilistalle

    7. 7

      Bruce Oreck: Tätä Suomen suurinta ongelmaa Slush ja Supercell eivät ratkaise

    8. 8

      Autotehdas palkkaa yli tuhat – näin paljon he saavat palkkaa

    9. 9

      Sote-uudistus: Jopa 60 000 suomalaista voi saada tuhansia euroja kuukaudessa omaan käyttöön

    10. 10

      Suomeen nousee 34 hirsipäiväkotia, ja sijoittajat riehaantuivat – ”Sisäilmaongelmat ovat todellisia”

    11. Näytä lisää